sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Valkoisesta lakanasta juhlamekoksi




Tätä varten tämä tinttikuosi oikeastaan suunniteltiin, eli Elinan "edustusmekkoa" varten. Tänään mekko on Elinan päällä kirjan juhlistamistilaisuudessa, joka pidetään ihan vaan lähisukulaisten ja ystävien kesken.

Kuosin suunnitteli Henni ja seulan valotus sekä painamishommat oli myös Hennin heiniä. Elina tosin oli hyvänä henkisenä tukena ja apukätenä. Tintin keltaisia kohtia varten ei valotettu erikseen seulaa. Ja päädyimmekin siihen, että ne saa kaikkein siistimmin tehtyä maalamalla ne käsin. Jokunen aika siinä vierähti, kun keltaisia massuja tinteille maalaili, mutta se oli aivan ihanan terapeuttista! Valotusaineet, -lamppu ja värit on tilattu aikoinaan Emotuotannolta. Ja nyt uudelleen painohommista innostuneena, tilasimme pari pientä seulaa ja muita tarvikkeita lisää.

Elina etsi mekkoon sopivaa kaavaa melkoisen pitkään. Vaikea oli päättää millaisen mekon tekisi. Yhtäkkiä Elina muisti, että Katri-kälyllä on "Ihanat mekot ja tunikat" -kirja ja sieltähän se malli sitten löytyi. Mekon yläosa onkin tehty suoraan "Mustakauluksisen mekon" kaavalla, tosin ilman hihoja. Alaosa on tehty paloista, koska se oli kankaan painamisen kannalta helpompi toteuttaa niin. Lisäksi alaosa on hieman kapeampi kuin ohjeessa ja siinä ei ole vyötärörypytystä.

Mekon malli on kyllä aivan ihana. Ja tälläinen löysä mekko on niin mukavan tuntuinen päällä, että tulee varmasti käytettyä arkeanakin! Tekee aivan mieli tehdä lisää. Niin ja kaulus ei ollut niin vaikea, miltä ehkä näyttää. Elina ei olekaan mikään kovin varma ompelija, joten rutkasti tuli itsevarmuutta lisää omienkin vaatteiden ompeluun tämän mekon myötä!

Mekon valkoinen kangas on kierrätetty lakana ja musta "puserokangas" löytyi Eurokankaasta.





Mekon teema houkutteli meidät kuvausreissulle lähirannalle. Valkoinen mekko olisikin ollut hieman tylsän näköinen valkoista taustaa vasten. Lintuteemaan sopivasti sinisorsatkin uiskenteli kuviin.

Lopuksi vielä kuva pienestä kuvausassistentistamme, joka viihtyi hyvin oksien, kivien ja sorsien ansiosta.


Tintti-kangaspaloja tai -laukku on mahdollisuus voittaa arvonnassamme. Vielä ehtii osallistumaan!





18 kommenttia:

  1. Ihana mekko! On jotenkin niin siun näköinen. :)

    Teiltä sainkin taas inspiraatiota että pitäisi kaivaa esiin kangasvärit ja painella kuvioita ylijääneeseen lakanasuikaleeseen, josta pitäisi tehdä itselle pyykkipoika-pussukka. :)

    -saara

    VastaaPoista
  2. Voi mahdoton! Enpä ihan näin alusta jaksaisi mekkoa tehdä. Todella upea.

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko! Kuosi ja malli ovat todella hienot. Heti mekon nähtyäni mietinkin, että mistä kaavat mahtavat olla. Onneks sama kirja löytyy hyllystä. Vielä kun saisi aikaiseksi sen toteuttaa. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana teidän yhteinen bloginne! Luin juuri opetustauon aikana tulleita käsityölehtiä ja kas vain, sieltähän löytyi juttu teistäkin.

    Ihmettelen usein, mitä käsitöitä tekemättömät ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. En voisi kuvitella elämää ilman kankaita, lankoja, puikkoja, mittanauhaa... Ette ilmeisesti tekään!

    Aurinkoita syksyä!
    Päivi

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno! Kankaan kuosi sopii tuohon malliin tosi hyvin.

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko ja sopii ihanasti teemaan :) Mittasitteko Elinan ennen kaavan piirtämistä? Vertasin nimittäin kerran omia mittojani kyseisen kirjan mittoihin ja vaikka olen suomen mitoissa ihan keskikokoinen, mittani ylittivät kaikki kirjan kaavamitat ja niin jäivät kaavat vielä piirtämättä.. Kaavat kyllä himottaisivat, joten jos kirjan kaavat ovat (mitoista huolimatta) passelit, voisin kuitenkin niitä kokeilla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vilkkaasta kommentoinnista! Tosi tyytyväinen oon kyllä mekkoon ja se on oikein mukavan tuntuinen päälläkin.

    saara: kivalta kuulostaa pyykkipoikapussukka suunnitelmat!

    Päivi: tosiaan itsellä ei ole juurikaan ongelmaa keksiä, mitä tekisi vapaa-aikana. Tosin enemmän voisi tehdä jotain muutakin kuin käsitöitä. Esimerkiksi harrastaa liikuntaa :D

    Unisukka: Mittailin kyllä itseäni ennen kaavan piirtämistä. Sovin nipinnapin s-kokoluokkaan, vaikka normaalisti myös xs-ohjeet voivat olla sopivia. Uskoisinkin, että rinnanympärys on tuossa kirjassa määritelty melko pieneksi eli rintavammat voi mennä helpostikin kaavamittojen yli. Mutta kaavat on kyllä kaikki tosi löysää mallia. Esimerkiksi tässä mun mekossa on kyllä rinnan kohdalla reippaasti tilaa. Varmuuden vuoksi lisäsin taakse vetoketjun, kun en luottanut, että saisin mekon päälle ilman sitä. Eli varmaan voi lisätä sitten vetoketjun, jos tuntuu, että menee tiukaksi yläosasta. Uskoisinkin, että jos valitsee sen koon mitä normaalisti käyttää niin osuu oikeaan. Ja voihan sitä mittailla vähän jostain toisesta mekosta tai kaavasta, miltä koko vaikuttaa. Eli ompeluhommiin vaan! Kirja on kyllä ihania ohjeita pullollaan.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva ja kaunis mekko!! Oikein ihanaa syksynjatkoa!!

    VastaaPoista
  9. Wautsi wautsi!

    Todella ihana mekko, sopii sulle ihan täydellisesti.

    VastaaPoista
  10. Kivan näköinen mekko. :)

    Blogissani on muuten jotain teille..

    VastaaPoista
  11. Kaunis kuvio, kaunis kangas, kaunis leikkaus = ihana mekko!

    VastaaPoista
  12. Kiitos paljon runsaista kommenteisanne! Tosiaan mekko on kaunis ja hienosti onnistunut. Kuosikin istui hyvin tuohon malliin.

    Laura: Kiitos paljon, palaamme aiheeseen myöhemmin :)

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtava mekko, sopii tyyliisi mainiosti!

    VastaaPoista