Viime kesänä Elina virkkasi kummipojalle Siksak-viltin. Vastaavanlaisen viltin ohje löytyy esimerkiksi täältä. Langaksi valikoitui Vuorelman veto. Se onkin konepestävyyden vuoksi oikein hyvä lanka lastenneuleisiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattua. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Luukku 24
Henni virkkasi jämälangoista teekupille villanutun ja kiinnitti puiset helmet kiinnitystä varten.
Tunnelmallista Joulua!
siksaksiskokset
perjantai 5. joulukuuta 2014
Luukku 5
Henni kokeili tähtien virkkaamista törmättyään instagramissa helppoon ohjeeseen. Niistä syntyi pieni tähtinauha.
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Puistohiiri seikkalee Mäki-Matin perhepuistossa
Jyväskylässä Mäki-Matin perhepuisto viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhliaan. Juhlavuoden kunniaksi puiston tapahtumissa seikkailee Puistohiiri. Elina teki ystäviensä Annan, Emmin ja Maaritin kanssa Puistohiiren kodin, jotta Puistohiireen voisi käydä tutustumassa milloin vain.
Elina virkkasi hiiren ja ompeli sille vaatteet Hennin piirtämän hahmon perusteella. Emmi sahasi ja liimasi hiiren kotiin hienot lautalattiat. Huonekalut ja tarpeistot löytyi meidän ja ystävien varastoista. Niitä kiinniteltiin kaksipuoleisilla teipeillä ja se vaatikin melkoista sorminäppäryyttä. Vitriinikehys on kirpparilta.
Tämän projektin myötä aloimme ymmärtää, miksi niin moni hurahtaa nukkekotiprojekteihin. Oli tämä vaan koukuttavan mukavaa puuhaa!
Suunnistamaan pääsee muissakin puiston tapahtumissa. Ainakin heinäkuussa Lasten Kesän aikaan 9.-12.7. Silloin puistossa onkin paljon hauskaa ohjelmaa!
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Siksak-kauluri
Hennin perhe vieraili ystäväperheen luona ja taas oli neulehommat jäänyt kotiin. No onneksi ystävämme sattuu olemaan innokas käsityöntekijä, joten Henni sai ylijäämälankoja ja vielä virkkuukoukunkin lainaan. Kiitoksia kovasti Korppiemolle! Tällainen kauluri sitten syntyi edellisessä postauksessa esitetyn viltin inspiroimana.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Virkattu viltti vuosien takaa
Yhdessä yöpaita-postauksen kuvassa vilahti viltti, joka herätti lukijan kiinnostuksen. Ja on tuo viltti aiemminkin vilahtanut, nimittäin parin vuoden takaisissa mutaveijari-kuvissa. Nyt Henni päätti kuvata viltin vuosien takaa. Ja se taisi olla niinkin kauan sitten kuin vuonna 1997, kun Henni näki siksak-kuvioisen viltin jossain lehdessä ja ihastui siihen heti. Samaisena syksynä oma peitto lähti alulle ja keskeneräinen työ kulki mukana milloin missäkin. Keväällä 1998 viltti valmistui. Kohta 16-vuotta täyttävä viltti on pysynyt oikein hyvänä ja on vieläkin kovin mieluinen. Myöhemmin myös Hennin kohta 15-vuotias kummipoika sai samalla kuviolla virkatun, pienen vihreän sävyisen viltin.
Tänä viikonloppuna on aikaa käärityä sohvalle viltin lämpöön ja aloittaa uutta neuletta. Mutta ehkä sieltä viltin alta täytyy malttaa lähteä myös kirpeään pakkassäähän. Viime päivinä luonto onkin ollut hirmuisen kaunis ja aurinkoakin on riittänyt.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Kaloja käki duolle
Täällä on juhlittu Jyväskylän kesää. Elina oli järkkäilemässä Mäki-Matin perhepuistoon viittomakielistä ohjelmaa. Kolmen päivän aikana nähtiin viittomakielisiä satuja, näytelmä ja viitottuja lauluja. Elinan loruista tehtyjä lauluja kuultiin laulettuna ja nähtiin viittomakielellä:
Pölinää pöntössä ja muita pesänrakennuspuuhia. Mikä tekee oravan onnelliseksi? Entä millainen on variksen pesä? Tunnelmia ja tosiasiaa linnuista ja muista metsän asukkaista.
Elina Kynsijärven ihastuttavia eläinloruja on säveltänyt Jesi Blomgren ja kääntänyt viittomakielelle Juha Peltomaa.
Duo käet ylös!:
Jesi Blomgren - laulu, haitari, ukulele
Juha Peltomaa - viittomat, perkussiot
Sopii kaikenikäisille."
Käki duon ohjelmistoon kuuluu myös vekkuli kalalaulu, johon tarvittiin rekvisiitaksi pikkuinen kalasorminukke ja iso kalakäsinukke. Pikkuinen kala tosin ui niin kovin vikkelästi, että siitä oli vaikea saada tarkkaa kuvaa. Ulkonäöltään se on kuitenkin vanha tuttu, sillä se on virkattu samalla periaatteella kuin nämä kalat. Pyrstöön on vain jätetty aukko sormea varten. Isoon kalaan inspiraatio tuli patakintaasta. Aluksi Elina teki isosta kalasta liian pienen ja siitä onkin tämä lähikuva. Aivan samannäköinen, mutta isompi iso kala näkyy sitten tuossa "in action" kuvassa. Kalojen kankaat on kierrätettyjä ja langat jämiä.
Lasten kesässä oli muutakin kivaa ohjelmaa. Käytiin katsomassa Teatteri Quo Vadiksen "Pelastetaan äiti" -näytelmä ja Elina tyttärensä kanssa jopa kahteen kertaan. Se oli niin niin niiiiin tosi tosi hyvä! Käsitöitä harrastavien kannattaakin mennä katsomaan se jo siitä syystä, että Nina Mansikan suunnittelema pukulavastus on aivan mieletön! Ja tarinakin on aivan upea eli menkää katsomaan!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Liituri-amigurumi
Keväisin liito-oravan voi nähdä myös päivällä.
Elinakin bongasi tällaisen virkatun kaverin kotipihaltaan.
Se aukaisi pienet liitopoimunsa ja ponnisti hurjaan ilmakiitoon.
Häntää käännellen se ohjaili itsensä toiseen puuhun ja sinne se jäi kurkistelemaan söpöillä nappisilmillään.
Liito-orava -amigurumi valmistui Elinan uuden kirjan kunniaksi. Elina teki pienen liiturin vapaasti virkaten ja lankoina oli kaikenlaisia villalankojen jämiä. Tämä liituri onnistui aivan yli odotusten ja siitä tuli kyllä valloittava söpöläinen esikuvansa mukaisesti. Kovin tärkeä se on myös Elinan 4-vuotiaalle tyttärelle.
Liituri-kirja julkaistiin 15.4.2013 ja se on järjestyksessään Elinan kolmas kirja. Se kertoo tarinan uteliaasta liito-oravan pojasta, sen kasvusta sekä emon suojelusta. Runomuotoisen tekstin ja Benjam Pöntisen huikeiden valokuvien kautta lukija pääsee tutustumaan öisen kiitäjän kiehtoviin elintapoihin. Kirja tuntuisi olevan hyvin jo kaupoissa (ainakin nettikaupoissa) ja ensimmäinen esittely/arvostelu on luettavissa täältä. Myös meidän lapset ovat olleet kirjasta todella innoissaan.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Suojakukkanen
Maipun huoneen ovi kaipasi kahvaansa lisäpehmusteen, koska sen takana on peililiukuovi. Elina virkkasi kahvaan pehmoisen kukkasen tytön toiveväreissä. Kukka on virkattu aiemmin valmistuneiden pompuloiden tapaan, mutta hieman isompana. Kiinnitystä varten Elina virkkasi lehtinauhan. Langat on jämiä.
Tässä työssä Elina oli erityisen tyytyväinen siihen, että keksi miten lehdet kannattaa virkata. Tässä hyvin epävirallinen ohje:
- Virkkaa muutama ketjusilmukka esim. 10 (määrä riippuu siitä kuinka ison lehden haluat tehdä)
- Virkkaa ketjusilmukoihin ensin pari kiinteää silmukkaa, sitten pari puolipylvästä, pari pylvästä ja vielä pari kaksinkertaista ja kolminkertaista pylvästä. (olikohan tässä vielä nelinkertainenkin pylväs... noh tekemällä korkeampia pylväitä saa halutessaan isomman lehden)
- Siirry kiinteillä silmukoilla pylvästä pitkin vastakkaiselle puolelle ja tee kolme ketjusilmukkaa
- Virkkaa kohdan 1 pylväät ja kiinteät silmukat päinvastaisessa järjestyksessä.
- Virkkaa lehden keskelle ruoti kiinteillä silmukoilla, jotta pääset suoraan jatkamaan nauhan virkkaamista ketjusilmukoilla.
Kuvassa oven vastakkaisen seinän väri heijastuu hauskasti lukon helaan. Hela ei siis ole turkoosi, vaikka niin voisi luulla. :)
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Ottaisiko onkeen?
Elina virkkasi pitkästä aikaa muutaman kalan. Ohje on vanha tuttu Fancy Feast, johon löytyy suomennos täältä. Puuvillalangat kirppareilta.
Ihanaa huomata, että blogissamme riittää kävijöitä hiljaiselosta huolimatta ja uusia lukijoitakin on tullut. Tervetuloa kaikille uusille blogivierailijoille!
torstai 14. helmikuuta 2013
Anniina ja Aliisa ikuiset ystävät
Ihanat serkukset omistavat nämä kaksi hiirulaista ja juuri ystävänpäivänä he ovat päässeet tapaamaan toisiansa. Anniinalla oli Aliisalle viemisinä uusi virkattu balettimekko. Elinan käsialaa molemmat.
Oikein mukavaa ystävänpäivää teille blogimme lukijat ja täällä muuten vain vierailevat ystävät, tutut ja ohikulkijat!
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Sitten tuli Viileä Venla
Meidän ja ystäviemme lapset ovat kovasti innostuneet Risto Räppääjästä ja tyttöjen ehdoton suosikki on Viileä Venla. Elina teki joululahjaksi leikkeihin sopivia hiussomisteita. Kukkaponnariin innostusta löytyi vauvan virikelelusta, jonka Elina bongasi Nossu työstää -blogista. Kukat on virkattu kirpparilta löytyneistä ohuista langoista.
Lisäksi Elina teki tytöille lettipinnit jämälangoista. Lettipinneistä tulikin tosi suosittuja ja eri värisiä lettejä on letitelty joulun jälkeen lisää. Eskaritytölle lettipinnin tekeminen olikin helppo nakki. Kiva ja nopea käsityö, johon saa mukavasti kulumaan ne pienimmätkin lankamytyt.
Näistä lettipinneistä tulee mieleen -80-luvun Jonna-ponnarit. Hennillä oli lapsena semmoinen ja se oli kyllä tosi viilee juttu. Muistatteko te Jonna-ponnarit?
maanantai 24. joulukuuta 2012
Luukku 24
Tämä keppari keppasteli ja kepparoi toivottamaan kaikille oikein tunnelmallista ja iloista joulua! Kiitos, kun olette niin aktiivisesti availleet joulukalenterimme luukkuja. Blogimme jää pienelle joulutauolle, mutta ihan pian päästään availemaan lahjoja!
Tämän pikkukeppari löytyikin pukinkontista. Elinan miehellä on lapsena ollut pieni keppihevonen, joka on ollut mieluinen myös Elinan tytölle. Siitä tulikin idea virkata 1,5-vuotiaalle serkkutytölle oma heponen.
Langat on muutoin kirpparilöytöjä paitsi harjan lila lanka kälyltämme Katrilta. Suitset ja ruusuke on ommeltu jämäkangaspaloista. Ruusukkeeseen innoistusta on saatu Mekkotehdas-kirjasta. Jotta saisitte hieman käsitystä kepparin koosta tässä hieman mittoja: pää takaraivosta turpaan 18 cm, kepin (paksuudeltaa perusharjanvarsi) näkyvillä oleva osa 27 cm. Elikkäs juurikin sopiva pikkuiselle taapertajalle!
Hyvää joulua ja kiitos tästä blogivuodesta teille kaikille!
torstai 6. joulukuuta 2012
Luukku 6
Henni oli lähdössä virkistävälle lomareissulle miehensä kanssa. Tavaroita pakattaessa mies ihmetteli, että: "Eikö edes automatkalle ole mitään käsityötä mukana..." ja vinkkasi sitten, että pipolle voisi olla tarvetta. No niinhän siinä sitten kävi, että matkaan tuli pieni mutka. Sopivien lankojen puuttuessa täytyi nimittäin tehdä pikainen visiitti Toivolan vanhaan pihaan hakemaan lankoja Titityystä. Langaksi valikoitui vaalean- ja tummanharmaa vyyhti Cascade 128 Chunkya. Auton hanskalokeron avulla vyyhti muuttui lankakeräksi ja ensimmäinen pipo valmistui sukkelaan välillä Jyväskylä-Helsinki.
Matkan aikana Henni aloitti virkkaamaan toistakin pipoa (ylemmässä kuvassa). Lanka ei kuitenkaan aivan riittänyt loppuun asti, mutta onneksi kotoa löytyi pieni myttynen tummanharmaata Seiskaveikkaa ja se oli sopiva kakasinkertaisena muiden lankojen kaveriksi. Näin sai lankomieskin oman piponsa.
Matkan aikana Henni aloitti virkkaamaan toistakin pipoa (ylemmässä kuvassa). Lanka ei kuitenkaan aivan riittänyt loppuun asti, mutta onneksi kotoa löytyi pieni myttynen tummanharmaata Seiskaveikkaa ja se oli sopiva kakasinkertaisena muiden lankojen kaveriksi. Näin sai lankomieskin oman piponsa.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi taidamme suunnata porukalla Toivolan vanhaan pihaan katsomaan mitä siellä joulupihalla oikein tapahtuu. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
maanantai 3. joulukuuta 2012
Luukku 4
Hennin kesällä ompelemasta huivista on tullut ihan suosikkihuivi. Materiaali on kerrassaan mahtava (pehmoista puuvillaa). Nyt Henni huomasi jämälankakopassaan olevan samoja värejä kuin huivissa ja siitä se idea sitten lähti. Huivin taustaväriin täydellisesti sopiva suloisen pehmeä reggaelanka löytyi puolestaan Kestovaippakaupasta. Pipon malli ja pieni kirjottu somiste on tehdessä suunniteltu. Tämä vihreä pipo pallokoristeineen sopiikin ihanasti joulutunnelmiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























