Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangaskuosit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangaskuosit. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. maaliskuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Hakaneula-leggarit
Kestovaippakauppaan tuli viime syksynä Hennin suunnittelemaa Safety pins -kangasta. Henni ompeli siitä itselleen leggarit, joihin materiaali sopikin erityisen hyvin. Kaavan sai piirrettyä vanhoista legginseistä.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Lumpeet jalassa
Aikasta hankalaa kuvata leggareita itse, kuten kuvista näkyy. Nämä leggarit valmistui jo keväällä vai oliko se vielä talvea. Ne on kestänyt tosi hyvänä edelleen. Tässä Henni on menossa Parkouriin ja kuvasi ne siltä varalta, että lahkeissa olisi reikä treenien jälkeen. Hyvin ne kuitenkin kesti ja herätti ne treeneissä ihastustakin.
Kuosi on Hennin käsialaa ja kangas on ostettu Kestovaippakaupasta.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Liituripyjama zero waste-kaavalla
Alakoululaisena Henni ystävineen ompeli itselleen ihanimmista ihanimmat pyjamat. Mutta oliko pyjamat niin mukavat kuin muistikuvissa? Henni päätti testata asian ja ompeli Maipulle yöpuvun. Siitä tulikin heti Maippulaisen suosikkipyjama, joten taisivat muistot pitää paikkansa. Ja mikä parasta ohje on helppo, eikä jätettä synny kuin saumurinleikkaamasta reunasta. Kangas on ostettu Kestovaippakaupasta ja se on Hennin suunnittelemaa mummolassa-trikoota.
Pukuun voi kätevästi kääriytyä, kun jalat ja kädet mahtuu vetämään yöpuvun sisään. Yöpukuun sujahdetaan pyjaman haaraosasta. Tämä pyjama on siis kuin pitkä yöpaita lahkeilla.
* Lapsen mitta olkapäästä nilkkaan. Tässä noin 130 cm lapselle tehdyssä asussa mitta oli 105 cm.
- Leikkaa sopiva kangaspala ja aseta se kaksinkerroin taitteelle.
- Neulaa ja ompele sivusauma. Jätä kädentielle aukko.
- Leikkaa kaula-aukko (jos haluat käyttää kaiken kankaan ilman kangasjätteitä jätä ommellessa vain suora aukko)
- Ompele hartiasaumat (jos leikkaat kaarevan pääaukon voit ommella koko matkalta suoraan yhteen etukappaleen kaaresta tulee kaula-aukko).
- Leikkaa resorista sopivat kappaleet ja ompele putkeksi. Taita kahtia. (Henni leikkasi sen kokoiset palat, mitä resorin palasesta sai.
- Leikkaa kädentie taitteen puolelle.
- ompele resorit kädenteille ja pääntielle.
- Ompele pukeutumisaukon ja jalanteiden väliltä noin 5 cm kankaita yhteen molemmilta puolilta. Ompele resorit jalanteille.
- Neulaa päärme pukeutumisaukon ympäri ja ompele
Kannattaa ommella tällä ohjeella, jos vastaat johonkin seuraavista väittämistä kyllä:
- Olisi tarve lämpimälle yöpyjamalle.
- Kaipaisin helppoa ommeltavaa.
- Jumpsuit olisi kiva, mutta vessareissulla hankala.
- Minulla on ihanaa trikoota enkä malttaisi leikata sitä palasiksi.
- Kangasvarastoja pitäisi hieman pienentää.
- Minulla on iso pala trikoota, josta haluaisin päästä kerralla eroon.
- Haluaisin testata jotain zero waste -kaavaa.
- Minulla on isokuvioista kangasta, mutta en tiedä mitä siitä ompelisin.
- Haluat pukeutua naamiaisissa liito-oravaksi!
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Yksinäinen tyyny
Henni maalasi valaisimen pariksi tyynyn, mutta tyyny on siltikin yksinäinen. Nyt pitäisi saada ideoita pariin tyynyyn. Olisiko teillä linkkejä tai vinkkejä?
Tyyny on maalattu kehykseen pingotettuna ja ruiskuemulsiota ristiin rastiin sivellen. Onko tekniikka teille tuttu? Olisiko ohjeelle käyttöä?
perjantai 2. toukokuuta 2014
Kimperin Fanny-mekko laineilla
Kimperin Outi suunnitteli tällaisen ihanuuden Hennin Laineilla-kuosista. Fanny-mekosta tulikin heti Hennin lempparimekko. Froteiset mustat leggarit on myös Kimperin tuotantoa ja sopivat asuun täydellisesti. Asukokonaisuus käykin moneen menoon, vaikkapa vappujuhliin tai äitienpäivälounaalle.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Ruttuinen myssy ja tanssivat leggarit
Hennin suunnittelema Lumme-kuosi on saatavilla luomuneuloksena Kestovaippakaupasta. Henni ompeli neuleksesta Elinalle pipon ja Maipulle leggarit. Niistä tuli kovin mieluisat! Vain Elina suostui kuvattavaksi, joten leggarit tanssahtelevat kuvissa pyykkinarulla kevätauringon paistaessa ja tuulteen tuivertaessa.
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Kimperi factory
Henni vieraili Kimperin tehtaalla katsomassa miten kankaat muuttuvat vaatteiksi ja torkkupeitoiksi. Tehdastyö on kyllä mielenkiintoista! Ja erityisen kiehtovaksi sen tekee se, kun pääsee näkemään omien kuosien muuttuvan kankaista tuotteiksi. Henni päättikin napata vierailulle kameran mukaan, jotta tekin pääsisitte kurkistamaan, mitä jyväskyläläisessä tehtaassa oikein on tekeillä. (Kimperi factoryn FB-sivuista tykkäämällä pääset halutessasi seuraamaan mitä kaikkea muuta siellä valmistetaan!)
Herttaiset sydänpupuset ja pupujunaset ovat pinossa odottelemassa ompelua. Valmiiksi leikatuista PupuLove -paloista valmistuu Ruttana-pipoja ja Pupujunasta paitoja.
Yllä olevassa kuvassa kankaat on laakattu pöydälle, jonka jälkeen päällimmäiseen kankaaseen silitetään kaava. Siten saadaan leikattua näppärästi monta kerrosta kerralla kaavojen mukaisiksi paloiksi. Kimperin tehtaalla käytetäänkin taitavasti ja tarkasti kaikki kankaat hyväksi.
Yllä on suora pino Kimperi-peittoja odottamassa kanttaamista. Kepparit keikkuu päällimmäisenä ja tällä kertaa trikoon kanssa on yhdistetty raitaisia froteita.
Ja sitten "Laineilla" eli Hennin uusin kuosi Kimperille. Se on Keski-Suomi-sarjan ensimmäinen kuosi ja niistä on valmistettu näitä mahtavan muhkeita torkkupeittoja. Niitä lähtikin heti iso tilaus Keski-Suomen ELY- ja TE-keskukselle. Henni ja Kimperin Outi voittivat nimittäin tuotekilpailun, jota varten juuri tämä tuote ja kuosi suunniteltiin.
Olisikos teillä ideoita millaisissa Kimperin tuotteissa haluaisitte nähdä Laineilla-kuosia?
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Toivepyjama
Maipulla oli joululahjatoiveena pyjama, jossa on löysät housut ja tunikamallinen yöpaita. Joulua edeltävä sunnuntai kuluikin Hennillä ompelusten merkeissä. Vaan huonosti meinasi käydä, kun saumurin viimeinen neula siinä tohinassa vääntyi ja katkesi. Onneksi on ystäviä, joiden varastoista löytyy uusia neuloja. Kiitos K! Kankaina Lillestoffin luomutrikoota ja Kestovaippakaupan apilat trikoota. Paita on ommeltu OB 4/2013 tyttöjen raglankaavaa tunikamalliseksi muuttaen ja housut on SK 11-12/2009 tyttöjen housun kaavalla.
Ainakin käyttökerroista päätellen yöpaidasta tuli oikein mieluinen. Nyt saakin äiti ja tytär samistella apilapyjamissaan.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Aurinkoinen yöpaita
Ennen joulua Henni ompeli kauan keskeneräisenä olleen mekon loppuun. Vaikka ei siitä sitten lopulta mekkoa tullutkaan vaan yöpaita. Siihen se sopiikin oikein mainiosti. Mekon kaava on sama kuin yhdessä suosikkimekossa, joka on myös apilainen mekko. Henni huolitteli pääntien ja hiansuut FB-kangashamstereista löytyneellä alusvaatekuminauhalla. Apilatrikoo on ostettu Kestovaippakaupasta.
tiistai 24. joulukuuta 2013
Luukku 24
Hennin suunnittelemasta PupuLove -neuloksesta on tehty myös punaisia Lulu-tunikoita. Niitä sujahtikin useampaan joulupakettiin. Ihanan tunikan taskuun on puolestaan sujahtunut Maipun ja Hennin yhteistyönä valmistunut pupu. Pupun kaava on Söpöä -kirjasta ja valkoinen teddy on löytynyt kirpparilta. Turvalliset nappisilmät Henni oli ostanut johonkin vuosien takaiseen projektiin, joka sitten vain jäi tekemättä.
Tunnelmallista joulun aikaa kaikille joulukalenterimme seuraajille!
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Oma hame vain
Hennin pikainen surautus Pupulovesta! Tällainen oranssi taisikin olla juuri 2014 kevään trendivärikartassa :)
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Pupujuna - tsukutsuku
Harmaata arkea piristää värikkäät vaatteet. Hennin poika halusi ostaa Kimperiltä itselleen pinkin Pupujuna-paidan. Kuosi on Hennin suunnittelema ja sitä löytyy Kimperin tuotteista myös vihreänä. Lisäksi poika sai ostaa itselleen mieleisen pipon ja valintana oli pojan vanha suosikkikuosi eli Ötökkä (jonka on suunnitellut Terese Bast).
torstai 15. elokuuta 2013
Päiväkotisettiä taasen
Tämä paita on ollut Hennin to do -listalla jo kauan. Pojan edellinen Ketut ja karhut -trikoosta ommeltu paita jäikin nopeasti pieneksi. Raglanhihainen paita valmistui OB 4/2013 kaavalla. Kaikki kankaat on Kestovaippakaupasta. Housut on ommeltu joustofroteen paloista, joita jäi yli Hennin takkiompeluksesta.
Onko teillä jo kaikki arkivaatteet reilassa? Täällä pitäisi aloittaa päivittämään omaa vaatekaappia. Lasten kaapeissa alkaakin näyttämään jo ihan hyvälle.
Muistakaahan osallistua arvontaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















































