keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Luukku 21



Korut puurojuhlaan




Maipun puurojuhlaa varten valmistui hienot korut. Tonttuinen kaulakoru tehtiin Maipun kanssa yhteistyössä. Maippu piirsi hauskan tontun ja Henni valmisti korun käyttäen kutistemuovia. Hennin onkin tehnyt mieli kokeilla kutistemuovin käyttöä jo pitkään, koska muistaa tehneensä sillä tekniikalla koruja myös lapsena 80-luvulla. Hieman yli kymmenen vuotta sitten olisi ollut mahdollisuus tilata kutistemuovia Slöjd detaljerilta, mutta jäi silloin tilaamatta. Nyt kutistemuovi on ollut niin paljon esillä blogeissa, että pakkohan sitä oli sitten nostalgiamielessä kokeilla. Sinellistä kulkeutui nyt tämä valkoinen kutistemuovi Hennille. Sinellin sivuilta löytyy myös hyvät ohjeet kutistemuovin käyttöön.

Lisäksi mustaa villamekkoa koristamaan tehtiin jouluinen rintakoru. Henni teki sen samaan tapaan kuin harmaan korun, mutta ohjeita tai mallia katsomatta.

2 kommenttia:

  1. Me kokeiltiin juuri kutistemuovia myöskin, muistelin itsekin sitä lapsuudestani.

    Hauskaa krymppiksen kanssa on varsinkin uunin äärellä, kun erilaiset piirrokset kupruilevat ja kipristelevät uunissa eri tavoin.
    Ai että niitä nauruja, kun omat hahmot heittivät melkein kuperkeikkaa uunissa.. ;)

    Teimme krymppiksestä rintakorujen lisäksi myös "paperinukkeja" leikkeihin piirtämällä kuultavaan krymppikseen läpi kuvia suosikkisarjakuvasankareista.

    VastaaPoista
  2. elinap: Kiitos kommentista! Siitä vasta muistin, että sitä sanottiin krymppikseksi! Paperinukkehan on hauska idea.

    VastaaPoista