sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Laatikot eteisessä


Portaikon lisäksi mietinnässä on ollut tähän kesään saakka eteisen naulakot. Kesän alkuun saakka eteistä on koristanut maalaisromanttinen valkoinen naulakko, joka on ollut lapsille liian korkealla. 

Kesällä yhteistyössä isämme kanssa Henni suunnitteli uudet naulakot eteiseen. Isämme taitavana ja luovana ihmisenä kehitteli toimivat ratkaisut toteutukseen ja valmisti kierrätyspuusta sopivat hyllyt. Sopivat koukut löytyi Kodin Terrasta. Asuntomessuilla huomasimmekin samantyyppisen toteutuksen yhden kylpyhuoneen eteisessä.



Hennille mappilaatikoiksi alunperin valmistet hyllyt näkyy taustalla. Niissä säilytetään lasten moninaisia eri kelien asusteita.


Aiemmin keväällä valmistui myös isämme avustuksella Hennin suunnittelema kenkähylly. Sopivaa kun ei taas meinannut löytyä valmiina. Tiilet on ostettu uutena ja päällä olevat levyt on kierrätettyä vaneria isämme varastoista. 

Eteisessä on kaunis punainen tiililaatoitus ja siinä olevassa syvennyksessä on Puustellin Työkylässä valmistettu pieni räsymatto.


9 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää. Kekseliäitä toteutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Vanha pilalle entisöity tupakkapöytä siinä nyt on palasina. Hyvää puutahan siitä sai.

      Poista
  2. Somat hyllyt, ihana tiililattia. Mukava sisääntulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mukavampi tulla itsekin kotiin, kun on saanut uutta ilmettä eteiseen.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Onnea on paappa :)

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköiset naulakot ja mielenkiintoinen kenkähylly! Onpa kätevä isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Iskä on tosiaan kekseliäs kierrättämään puuta ja innostuu auttamaan helposti. Se on arvokasta osaamista.

      Poista