sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Keväinen kirja-arvonta



Kevät tulee ja sen myötä ötökät! Kevään ja ötököiden kunniaksi onkin mukava järjestää arpajaiset. Palkintona on mikäs muukaan kuin Elinan ja Benjam Pöntisen neljäs yhteisteos Loruja Ötököistä:

Suositussa eläinlorukirjasarjassa vieraillaan tällä kertaa ötököiden maailmassa. Tarkat lähikuvat ötököistä ovatkin mielenkiintoista tutkittavaa uteliaille lapsille. Samalla myös ötökkäkammoiset saavat hyvää siedätystä tutustumalla hämähäkkeihin ja käärmeisiin turvallisesti kirjan sivuilla. Hyväntuuliset ja rytmikkäät lorut kertovat ötököiden ominaispiirteistä, tavoista ja elinpiiristä. Ihmetystä herättää muun muassa syljen sisällä piileskelevä sylkikaskas, ruskohukankorennon muodonmuutos, leppäkertun suojautumiskeino ja sisiliskon häntätemppu.



Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen 6.4.2014 mennessä. Kommentissasi voit vaikka kertoa millaisia kevään merkkejä olet bongannut. Oletko kenties jo nähnyt jonkin ötökän?

Ja tässä vielä muutama ohjeistus, jotta meidän on helpompi tavoittaa arvonnan onnekas voittaja:
  1. Anonyymit kommentoijat jättäkäähän selkeä nimimerkki.
  2. Voittaja julkaistaan blogissamme 6.4.2014 jälkeen ja voittajan tulee olla meihin yhteydessä kahden viikon kuluessa arvonnan suorittamisesta. Arvomme palkinnon uudelleen, jos voittaja ei ilmaannu ajallaan.
Arpaonnea ja aurinkoista viikkoa teille kaikille!  Toivottaa Hennin perjantaina bongaama karvamato, joka kesäisimmillä keleillä lentelee kaiketi ruostesiipenä.


Ai niin ja ensi viikonloppunahan pääsemme jo laittamaan Lorujen metsä-näyttelyämme Jyväskylän kaupunginkirjastoon. Käykäähän tykkäilemässä Lorujen metsä -sivusta Facebookissa, niin saatte ajankohtaista tietoa näyttelystämme! Näyttelyuutiset löydät myös Lorujen metsä -blogistamme.

58 kommenttia:

  1. Mukaan arvontaan :) Huonekärpäsiä lukuunottamatta ei olla muistaakseni vielä ötököitä nähty. Töyhtöhyyppiä kuitenkin pellolla, niistä tulee kevätolo :)

    VastaaPoista
  2. Mukana! Tälle kirjalle on käyttöä kotona ja koulussa vuosien ajan. Täytyy sitten toivoa lahjaksi jos ei arpaonni suosi. Ihan kuin oltaisiin kuultu joutsenten huutoa, tai sitten eläintieto korvautui toiveella.

    VastaaPoista
  3. Ötököitä kauhulla odotan! Kirjasta niitä on niiiin paljon mukavampu katsella :) nyt vain toivon onnea,että arpa osuisi kohdalleni! :)

    VastaaPoista
  4. Loruja lapsille lausuvalle mummelille tämä olisi oiva kirja ♥ Mukaan arvontaan .

    VastaaPoista
  5. Kevät ei vielä ole tuonut luonnon ötököitä kohdalleni, omalla pihalla tulppaanit kyllä jo kurkottelevat valoa kohti harvinaisen aikaisin! :)

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa. Pajunkissoja löytyi ulkoa.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukava arvonnassa! Yksi varma kevään merkki on jo bongattu: kutiavat silmät..

    VastaaPoista
  8. Ötököitä ei ole näkynyt, mutta ukkometso jo soidintaan aloitteli. Kiinnostavalta vaikuttava kirja.

    VastaaPoista
  9. Voi kamala, mitä ötököitä! Onneksi mun kevään merkit liittyy auringonpaisteeseen, eikä ötököihin :) Lapsethan tykkää ötököistä ja yritän omaa kammoani olla heihin tartuttamatta. Mukana siis arvonnassa ilman muuta!

    -Paula

    VastaaPoista
  10. Arvonnassa mukana yhden keltaisen ja monijalkaisen pienen mullasta löytyneen ötökkähavainnon kanssa..

    VastaaPoista
  11. Heti mukana kivassa arvonnassa, vaikka koko alkuvuosi on kevättä ollut, ei öttishavaintoja vieläkään ole :(

    VastaaPoista
  12. arvontaan mukaan. keräsin pajunkissoja sisälle.

    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Minäkin osallistun! :)

    Heini Elinan naapurista

    VastaaPoista
  14. Tämä lorukirja kiinnostaisi varmasti myös poikia, ei vielä ötököitä ole bongattu
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan, aurinko on ainoa kevään merkki, joka täällä lapissa on näkynyt :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Muukaan! :)
    Keväänmerkki on se kun aurinko valaisee kotia uudessa valossa ja tulee siivousvimma ;)

    VastaaPoista
  17. Mukana! Tänään paistoi aurinko ihanasti ja vaunukävelyllä oli pakko pysähtyä katselemaan pientä virtaavaa puroa ojassa. Kävipä mielessä kaarnalaivat ja kaikki. Voi, ihana valoisa aika on alkanut!

    VastaaPoista
  18. Ensimmäinen kevään merkki on aina keväinen tuoksu... nuuh! ;-)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa. riitta.raitanen(at)sakyla.fi

    VastaaPoista
  20. Mukana :) me nähtiin Venlan kanssa "kirppu", oli kärpänen :) ja hangella kankeilla jaloilla hämähäkki.
    terkuin Päivi & Venla

    VastaaPoista
  21. Osallistun arvontaan. Onhan noita kevään merkkejä jo bongattu Etelä-Pohjanmaalla useitakin. Pajunkissoja on nähty, taivaalla on lentänyt joutsen-, hanhi- ja töyhtöhyyppäparvia, harakka nähty pesämateriaalin keruussa, tintit ovat laulelleet ahkerasti. Myös keltasirkkujen laulua on kuultu. Niin ja leppä kukkii.

    T. Riitu

    VastaaPoista
  22. Mukana :) Perhosia oon nähnyt jo monia <3

    linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Lintujen viserrys ♥

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Yksi kevään merkki on se, että ulos mentäessä onpi itsellään ja vastaantulijoilla arskat päässä! 8)

    irmeli.nieminen@hotmail.com

    ~Ipe~

    VastaaPoista
  25. Mukana. Lintuja ja ihanaa viserrystä jo paljon :)

    VastaaPoista
  26. Mukaan arvontaan. Olen ollut nyt viikon kipenänä, joten multa on kevään merkit jäänyt huomaamatta, viimeksi kun kävin ulkona oli ainakin vielä ihan turhan takatalvista :D Onhan tuolla nyt auringonpaistetta sentään. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Linnut ovat laulelleet jo ties kuin kauan, joutsenet ovat jo saapuneet. Varma merkki on myös tassujen kurajäljet lattialla, kun lumet ja jäät on kaikonneet. Ehkä jonkinlainen kevään merkki tämäkin, että aamuisin tekisi mieli jäädä vielä sänkyyn loikomaan... Aikaiset aamut ja koiran lenkitykset ennen töihin menoa vaativat jo veroaan ja kroppa alkaa vaatia loma-aamuja. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ötököitä en ole vielä bongannut, mutta kurkia ja joutsenia harva se päivä. Tosin meillä on ollut lauhan talven vuoksi kärpäsiä sisällä koko talven :D

    VastaaPoista
  29. Omalla pihalla on vielä runsaasti lunta ja jäätä, joten ötököitä ei ole vielä tullut bongailtua. Linnunlaulu taitaa olla ensimmäinen kevään merkki.

    VastaaPoista
  30. Oijoi, eilen näin ekan perhosen <3 muut ötökät taitavat nukkua vielä, muurahaisia tosin kiipeilee saappaissa...

    VastaaPoista
  31. Tänään huomasin ruohon (= rikkaruohojen) jo kovaa pilkistävän ^_^

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonassa ja tytön kanssa nähty jo leppäkerttu <3

    VastaaPoista
  33. hämiksiä, yökkäreitä ainakin.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  34. pajunkissoja, muutamia perhosia ja myöskin hämähäkkejä huih :).

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Pajunkissoja =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Mukana ollaan. Hämähäkin ja kärpäsen olen jo nähnyt!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Meillä pörrää jo kesäkärpäset :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa. Kärpäsiä meilläkin, muita en ole vielä nähnyt.

    VastaaPoista
  39. Joutsenet lentelee peltojen yllä ja yksi ilta olin kuulevinani töyhtöhyypän huutelua. Lapset tykkäis aivan varmasti tutustua ötököiden elämään kuvien ja lorujen kautta, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  40. Onpa mielenkiintoisen näköinen kirja. Sinivuokkoja olen omasta pihasta löytänyt :) Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  41. Kärpäsiä, pajunkissoja, joutsenia, hanhia, kurkia.. ai että! Mukana ollaan.
    -Nekku

    VastaaPoista
  42. Mukana ollaan! Nähty karvamato, hulja hämähäkki, ja joitain muitakin huljia ötököitä. Kirjaa toivon kovasti pojalleni, joka on kovin kiinnostunut tälläisistä. Jospa kannustaisi häntä myös tsemppaamaan lukemiseen. Terveisin Eloja

    VastaaPoista
  43. Mukana! Aurinko paistaa ja vihreää jo pilkistää siellä ja tuolla :)

    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana. No krookuksien ja kevään tuoksun lisäksi olen nähnyt lähinnä hämähäkkejä muutaman. Kiva kirja, menisi sukulaislapselle joka rakastaa ötököitä
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ehkä itse voisin opetella tällä eroon ötökkäkammosta samalla kun lapsenlapsien kanssa opusta selailtaisiin :D Mukana siis Janttarainenkin
    janttarainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Hämähäkkejä ollaan nähty parvekkeella :D Sitä tuskin ihan kevään merkiksi lasketaan. Mutta pajunkissoja ollaan kerätty ja linnun laulua kuunneltu.
    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa. Kärpanen lastenhuoneessa on herättänyt hämmennystä:) annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Meillä on ollut hiljaista ötökkärintamalla. Mukana arvonnassa. Judith pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Arvontaan mukaan Ihan kuin olisin muurahaisen nähnyt. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  50. Kyllä lämpimänä päivänä jo liikettä näkyy. Mukana ollaan. arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Wau mikä kirja. Kevään merkit nyt lähinnä näkyy takapihan rehuissa, kun osa yrittää jo päätään mullasta työntää.
    karicepu(at)gmail.com
    -Kartsu

    VastaaPoista
  52. Ihana :D Tätä kelpaisi lasten lukea. Onhan noita kevään merkkejä luonnossa, mutta mitään ökkömökkiäisiä ei olla vielä nähty
    ,meretekos(at)gmail.com
    -Tetere

    VastaaPoista
  53. Mukana!poikani tykkää kovasti ötököistä :)

    VastaaPoista
  54. Ei ole ötököitä vielä näkynyt, mutta eiköhän sitä kohta jo bongailla niitäkin. Saa nähä tuleeko 4v:lle joka keväinen ötökkäkammo taas vai oisko tuo siitä jo kasvanut. Onneksi menee kesän myötä ohi.

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa :) varma kevään merkki on jätskin himo! :)

    VastaaPoista
  56. Mukana arvonnassa, kevään merkkeinä on bongattu ainakin monenmoisia lintuja :D Tää kirja kelpaisi perheen ötökköintoiselle pojalle...
    -Nellukka nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista