torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19



Kierrelanka on POP. Jouluisen kierrelangan saat aikaiseksi näin:
  1. Ota pätkä punaista ja valkoista lankaa.
  2. Solmi langat päistään yhteen.
  3. Solmi langan toinen pää esimerkiksi ovenkahvaan kiinni.
  4. Solmi langan toiseen päähän kynä.
  5. Pyöritä kynää myötäpäivään kunnes lankaa hieman löysäämällä huomaat langan kiertyvän rullalle.
  6. Ota kiinni kahden värin solmukohdasta toisella kädellä ja vie toisella kädellä langan kynässä kiinni oleva pääty ovenkahvassa olevaan langan päähän. Pidä langat koko ajan tiukkana.
  7. Irrota kynä ja ovenkahva langanpäistä. Anna sitten lankojen kiertyä toisiinsa.
  8. Tee sitten vielä solmu langanpäähän, että kierre ei lähde purkautumaan.

Toinen helppo tapa tehdä kierrelankaa, esimerkiksi viirinauhaan, on ommella suoraommelta eri värisiä ylä- ja alalankoja käyttämällä. 




Henni ompelikin kivan kierrätysviirinauhan Polarn och pyret-muovipussista, valkoista ylälankaa ja punaista alalankaa käyttäen. Se pääsi koristamaan pikkujoulujen jäätelökioskia. Kioskia somisti myös  jäätelötötterön kanssa hiippaileva tonttu ja silkkipaperista tehty tupsunauha. Jätskikippojen alle taiteltiin vinoraitaiset kahviservetit.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti