sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kesäneule



Elina neuloi keltaisen kesäneuleen Isabell Kraemerin Caramel -ohjeella. Neuletakkia oli mukava neuloa ja ohje oli erinomainen. Työtä tehtiin ylhäältä alaspäin, eikä neuleeseen tullut yhtään ommeltavaa saumaa. Ainoastaan kainalon alle jäävä pieni reikä piti ommella huolitteluvaiheessa. Tämän neuleen raglanhihat istuu täydellisesti ja malli on yksinkertaisen kaunis.



Ihanan pehmeä silkkipellavalanka Setalin löytyi Titityystä. Neuletiheys oli hieman eri kuin ohjeessa, joten Elina päätti neuloa neuleen M-koon silmukkamäärillä ja 3,5 koon puikoilla. Hihoista meinasi kuitenkin tulla Elinan makuun liian löysät, joten tässä hihoja on kavennettu hieman reippaammin kuin ohjeessa (hihat olisikin voinut tehdä S-koon mukaan ja ehkäpä koko neuleen). Lisäksi Elina laittoi neuletakkiin hieman enemmän pituutta.

Tervetuloa keltainen kevät!

34 kommenttia:

  1. Aivan ihana neule.
    Löytyykö tuota ohjetta mistään suomenkielisenä?

    t. kielitaidoton mummi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En usko, että ohjetta löytyy suomenkielisenä. Itsekin olen tehnyt melko vähän englanninkielisillä ohjeilla, mutta aika hyvin eteenpäin pääsee tällä neulesanastolla http://www.ullaneule.net/ullakko/englanti.html. Ja varsinkin, jos olet enemmän neulonut niin monia kohtia pystyy järkeilemään. Malli on kuitenkin yksinkertainen. Voit myös laittaa minulle sähköpostiin kysymyksiä, jos joku kohta jää epäselväksi. ;)

      Poista
    2. Kiitos kaunis linkistä;)
      Neulottu on lapsesta saakka, eli todella kauan;) ja yrittänyttä ei laitetta, sanoi minun oma mummi, joka aikanaan tähän lankojen ihanaan maailmaan minut tutustutti...nyt minä vuorostani pojantytärtä ohjaan silmujen saloihin.
      Oikein hyvää kevättä teille!

      Poista
    3. Joo, arvelinkin, että neulomiskokemusta löytyy enemmän kuin allekirjoittaneelta. :) Ja tosiaan yrittänyttä ei laiteta eli neule puikoille vaan. Iloista kevättä myös sinulle!

      Poista
  2. Oi, onpa kaunis! Kiitos ohjevinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis malli ja niin ihanan aurinkoinen väri! Täytyypä pistää tuo ohje mieleen, kuulostaa mukavalta neulottavalta.

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä kokeilemisen arvoinen neule, joten kannattaa pistää mieleen ;) Mukava neuloa ja huolitteluvaihekin varsin vaivaton.

      Poista
  4. onpahan tosi hyvä malli! (Se raidallinen pitkä villatakki on myös upea!)

    VastaaPoista
  5. Ihana ihana ihana neule! Ja väri <3. Mutta niin kaunis on alla oleva tunikakin, että tiedustaisin mistä sen olet löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos! Tunika on ostettu kirpparilta ja lapussa lukee "Pepper Tree London". Itselle on ainakin ihan vieras merkki...

      Poista
  6. Aivan ihanan kevyen mutta silti lämpösen näköinen neule! Värikin on tosi kiva. Voi hitsi, nyt iski neuletakkikateus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt vaan siis omaa neuletakkia neulomaan ;)

      Poista
  7. Aivan ihana! Voi kun uskaltaisi itse alkaa tekemään samanlaista. Oliko vaikeakin neulottava? Olen neulonut paljon, mutta villatakkeja toistaiseksi vasta yhden ja senkin lasten koossa. Onnistuisikohan tuommoisen neulominen? Joka tapauksessa, aivan ihana neule, ihana tunika ja kuvat tosi kauniita ja onnistuneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tietenkin uskallat neuloa! Tämä on yksinkertainen malli ja mielestäni helppo neuloa, joten varmasti onnistuisit. Ennakolta sitä aina ajattelee, että urakka on tosi suuri, mutta loppujen lopuksi aika nopeasti tällaisenkin neuloo. Siis puikot heilumaan vaan!

      Ja kuviin olen kyllä itsekin tyytyväinen. Henniä niistä on kiittäminen :)

      Poista
  8. Aivan ihana! Pitäisköhän itsekkin koittaa neuloa.. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana villatakki (ja koko blogi). Aiheen vierestä menee, mutta pakko kysyä, että miten nuo Elinan hiukset on letitetty ja kiinnitetty, on niin kivan näköinen kampaus! :)

    Emmikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmikki! Letti on tehty tavallisen ranskalaisen letin tapaan, mutta alakautta kiertäen ja hiuksia on otettu lisää vain letin etupuolelta. Hieman vaikea selittää, mutta Youtubesta löytynee varmaan videoita kaikenlaisiin (hienompiinkin) letteihin. ;) Takaa hiukset on kiinnitetty pienille sykeröille pinneillä. Kieputin siis vaan pieniä määriä hiuksia myttyröille ja laitoin pinnin. :)

      Poista
  10. Satunnainen blogisurffailija jättää kommentin, kun sitä toivottiin. Paljon kauniita käsitöitä teillä. Erityisesti pidin laukuista lapsille ja tästä neuleesta. Ihana väri ja kaunis malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Kiva, että kävit kommentoimassa. Mukavaa välillä nähdä ketä täällä käy kurkkimassa. Tervetuloa toistekin!

      Poista
  11. Tosi kaunis neule, ihan mahtavan värinen. Sopii kantajalleen erinomaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos villakko! Väri on kyllä munkin mielestä tosi herkullinen.

      Poista
  12. Onpa kyllä ihan tosi kaunis malli ja värikin ihanan keväinen!

    VastaaPoista
  13. Lääh. Miten. Kaunis. Takki.

    Väri on aivan täydellinen ja ihana lankavalinta myös!

    VastaaPoista
  14. Kiitos Vyyhti ja ArualMaria! Tää on ollut kyllä ihan ehdoton kesäneule. Nytkin päällä :)

    VastaaPoista