lauantai 19. tammikuuta 2013

Nelli Nuudelipäät




Meidän lapset leikkivät usein yhdessä Risto Räppääjää. Kestovaippakaupassa Henni katselikin pitkään raitakangasta mielessään Nellin asu, josta Maippu oli haaveillut. Ja kun joulupukki ei toteuttanut Maipun toivetta pitkähihaisesta trikoomekosta, päätti Henni toteuttaa kaksi toivetta samalla kertaa. Raitakankaan ohella myös yksivärinen punainen singletrikoo löytyi Kestovaippakaupasta. Kaava on Hennin oma. 

LAUANTAIN LISÄYS: Unohdin tietenkin mainita! Tuplahihat on tehty TOSIMUMMON mainiolla ohjeella, kiitos Tiina!

Kankaita leikatessa Henni fiilisteli raitakankaan hyvää laatua ja helppoa kohdistettavuutta. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että takakappale meni kaikesta huolimatta vinoon. Onneksi se oli takakappale! 


Pienemmälle Nuudelipäälle, joka useimmiten tahtoo olla Viileä Venla, kelpasi (lopulta) pilkullinen mekko. Sen Henni on tuunannut vanhasta mari-paidastaan. 


Rennoissa Nellivaatteissa oli mukava sähläillä kaikenlaista kivaa Killerin liikuntakeskuksella! Kamerahippa oli esimerkiksi kovin hauskaa ja siitä näettekin kuvia lähipäivinä.

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. On ollut myös lapsille mieluiset. Pallomekosta piti tulla ensin tunika Maipulle, mutta tulikin vähän lian pieni. Onneksi löytyi pienempi käyttäjä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin tykkään, että on kiva noin muutenkin käyttää. Ei tarvitse olla välttämättä Nellinä jatkuvasti.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Kuvassa ei ole ihan täydellinen asu. Siihen kuuluu vielä farkkuleggarit ja marimekon raitaiset sukat. Farkut ei ole niin kätevät tuolla urheiluhommissa.

      Poista
  4. Mä oon haaveillut itselleni Nelli-mekkoa. Olikohan jokunen vuosi sitten käsityölehdessä ihan kaavakin tuohon mekkoseen ja samaten Riston vihreään huppariin...? Eipä tuo kovin vaikea voi olla suurentaakaan. Ihana joka tapauksessa on tekeleesi, ja tukka melkein kuin Nellillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollaisen mekonhan saa helposti muokattua T-paidan, mekon tai tunikan kaavasta, että hommiin vain!

      Poista
  5. Nelli-mekon ja Risto-hupparin kaava oli Kässälehdessä, muististani heittäisin, että ehkä keväällä 2008 tai 2009. Mä tein pari-kolme vuotta sitten esikoiselle sellaisen, mutta totesin, että hoikan lapsen kaava. Tein melko joustamattomasta collegesta ja hihat ei mahtuneet +1-käyräläiselle tytölle ollenkaan. Ehkä voisin taas kokeilla, mutta joustavasta kankaasta ja hihanseutua muokaten, koska tuo helma ja nyörikuja on kiva juju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Googlaamalla löysin SK-kaavalla tehdyn nellimekon ja siinä oli mainittu lehden numero, Suuri Käsityölehti 4/2008. Se näytti kuvassa ainakin hieman huonosti istuvalta.

      Poista
  6. Ihana! Tämänmoisen voisin haluta itsellenikin! Yritän metsästää jostain lisää Räppääjän vihreää velouria ja teen hupparit perheen muillekin miehille. Sit vielä itselle tämmönen ja setti on valmis ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Nyt vain aikuisten nellimekko-kaavaa piirtelemään, kun sille näyttäisi olevan kysyntää :) Jos löydät sitä veloria jostain, niin voisi ottaa sitä 110 cm hupparin verran myös. Tai sitten RR-hupparin väristä collegea.

      Poista