torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13




Elinan lankavarastot hupenevat entisestään. Nyt jämälangoista valmistui tuubipipo, joka muuntuu helposti kaulurista pipoksi. Elina innostui tällaisestä nähtyään 3 maccaroons -blogin tuubipipon. Tasaraitaiseen helmineulokseen innostus tuli puolestaan Mureke -blogista.



Näissä jämälankapipoissa on ihanaa se, että saa pienetkin lankamyttyset käyttöön. Tällaisessa tasaraitaisessa versiossa oli kyllä monta jännitysmomenttia, että riittääkö lanka raidan loppuun saakka. Ja taisi olla ainakin kolme kertaa, kun lanka riitti vain juuri ja juuri. Näillä kerroilla lankaa jäi vain noin 10 cm päättelypätkä. Mutta olihan se mahtava tunne, kun lanka sitten riittikin! Tosi palkitsevaa. Toisaalta tässä pipossa ei olisi ollut niin kamalaa, vaikka joku lanka olisikin loppunut kesken raidan, koska langat olivat eri paksuisia. Elina yrittikin tehdä joka toisen raidan aina ohuemmasta ja joka toisen vähän paksummasta langasta, jotta kauluripipossa säilyisi hyvä muoto. Lankoina tässä on ainakin Gjestal Maijaa ja Seiskaveikkaa, muista ei ole tietoa.

Kauluripipo onnistui kyllä yli odotusten. Voisi näyttää aikas hienolta myös, jos tuubi olisi rastatukan kanssa semmoisena leveänä pantana hieman rytyssä eli rastat tulisivat tuolta yläosasta ulos. 

Ohje:

Luo 104 silmukkaa.
Neulo ensimmäiset 8 kerrosta joustinneuleena *2 o 2 n*.
Aloita sitten helmineulos. Neulo 6 kerrosta kullakin värillä.
Jatka helmineulosta niin pitkään, että tuubin korkeus on 25 cm. Päättele.
Virkkaa tuubin yläreunaan nyöriä varten lenkkejä: *1ks, 2kjs*, toista *-*
Pyöritä langoista kierretty nyöri ja pujottele se tuubin yläreunaan.

4 kommenttia:

  1. Luonnossa aivan yhtä tyylikkään näköinen pipo kuin näissä kuvissa :) Sopii niin kaupungille kuin talviriehuntaan rinteessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! :) Kaulurinakin toimii oikein hyvin ihan käytännössäkin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tein 3,5 kokoisilla puikoilla. Langat tosiaan on eri paksuisia keskenään...

      Poista