torstai 1. joulukuuta 2011

Luukku 1


Junasukat joulukeräykseen




Elina neuloi nämä junasukat "Ohi Älä Käy" -keräykseen. Ohi Älä Käy ry on keskittynyt Virossa ja Latviassa asuvien vähävaraisten lapsiperheiden, lasten kotien ja katulapsikeskusten auttamiseen. Tänä vuonna yhdistys on kerännyt neulevaatteita joulun alla järjestettäviin myyjäisiin. Myyjäisistä saaduilla varoilla ostetaan ruokapaketteja Viroon ja Latviaan. Nämäkin sukat siis matkustivat myyjäisiin. Neulekeräykseen tulleita villavaatteita on myynnissä seuraavissa tapahtummissa:


3.-4.12.2011 Helsingin kaapelitehtaalla "Eettisillä joulumarkkinoilla"
4.12.2011 Turun VPK:lla perinteisissä joulumyyjäisissä
10.12.2011 Tampereella "Särkänniemen joulumyyjäisissä"

Joulun alla järjestetään myös monia muita joulukeräyksiä. Haastammekin kaikkia osallistumaan johonkin keräykseen haluamallaan tavalla. Esimerkiksi lahjoittamalla tai ostamalla käsitöitä tai tekemällä muita tavara- tai rahalahjoituksia.

Elina neuloi pienet junasukat Nalle-langasta. Junasukkien ohje löytyy Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n sivuilta. Pitsikukkaset Elina virkkasi ylijäämälangasta itse soveltaen.

Ensimmäinen luukku on nyt avattu. Tervetuloa seuraamaan Siksaksis-joulukalenteria vuosimallia 2011!

6 kommenttia:

  1. Haaste vastaanotettu! Tosi mukava kun pidätte joulukalenteria.

    VastaaPoista
  2. Onpa nätit sukat ja kaunis esillelaitto! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Hyvää 1. joulukuuta teille!

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäät sukat! Nämä pysyvät vauhdikkaammankin vipeltäjän jaloissa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista :) Täytyi tulla kehumaan vielä junasukkia. Meillä on pojalla ollut kahdet junasukat ja ne on ollut kyllä tosi hyvät. Hienotkin vielä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos minunkin puolestani! Tykkään kyllä tosi paljon tästä ohjeesta ja sukat tosiaankin pysyy hyvin jalassa. Niin ja näyttää hyvältä. Toivottavasti joku innostuu nämä myyjäisistä ostamaan. Ja Hennin idea oli tosiaan tämä upea esillelaitto ;)

    Inkeliina: mukavaa kuulla, että otit haasteemme vastaan!

    lilla a: Mukavaa joulunkuun ensimmäistä päivää tai kohta jo toista!

    VastaaPoista