sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Pikkuhousut pisuvahinkojen varalle


Henni oli viikonloppuna pitämässä kestovaippakurssia ja iloitsee nyt mukavasta kurssistaan. Voisiko työ aina olla niin mukavaa?



Kuluneella viikolla Henni kaavoitti ja ompeli harkkapikkarit, kun kaavan tarvetta tuli esiin niin kurssilla, blogissa kuin kotonakin. Nämä pikkarit Henni teki omalle pojalleen ja oikein sopevat tuli. Tosin kuminauha tuli hätäillessä ommeltua PUL-kankaan puolelle ja nyt se vähän vääntää saumaa väärään suuntaan. Nyt olisi innostusta tehtailla näitä, jos vain muilta projekteilta malttaa :)

Tekstiä muokattu 5.2.2012

Näissä materiaaleina, bambu- ja puuvillajoustista sekä br PUL -kangasta Kestovaippakaupasta. Keskelle ei ole lisätty ollenkaan imua, vaan pikkarit on ommeltu kaksinkertaisesta kankaasta. Ulkopuolelle on laitettu Nanun hiekkapikkareiden tapaan PUL-kangas tiimalasin muotoon vaipan ulkopuolelle.  Edestä suoja on laitettu ylemmäs kuin takaa, kun pojalla pissat tulee pääasiassa eteen ylös.

Pikkarimallisiin pisuvahinkohousuihin löytyy ohje esimerkiksi zaaberry-blogista.


25 kommenttia:

  1. Ompa kivan näköiset, mä voisin ainakin tykätä kaavasta! voisko sen pistää ihan tänne sivuille pdf:nä? :)

    - Katja
    lauriida.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Me tykkäisimme myös - voisimme alkaa harjoitella päikkäri- ja yövaipalta pois.

    ikuinenvauvakuume@gmail.com

    Mitä asioita kurssinne kattoi? Olisiko mahdollista saada siitäkin postaus?

    VastaaPoista
  3. Kannattaa tosiaan koittaa joustokanttia kuminauhan tilalla :) Itse koitin ja ihastuin ikihyviksi, sillä kun saa niin ihanan ohueksi nuo reunat, eikä varmasti väännä mihinkään suuntaan :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kivat pöksyt!!!
    Harkkarit on kalliita kaupassa, joten 'tilausta' kaavalle varmasti on.
    Teillä on ihana blogi. Jos tiedätte muita kivoja ompelublogeja, tehkää vaikka oma postaus linkkeineen.

    Poikien oikeisiin pikkupöksyihin olen etsinyt kaavaa: ei bokserit ja mielellään se isojen poikien muotolaskoskin, että erottuu tyttöjen pöksyistä. Esikko on jo niin miehekäs :D Olisiko teillä vinkkiä sopivasta kaavasta?

    VastaaPoista
  5. Napakymppi! Mun on pitänyt jo hyvän aikaa suunnitella pojalle vastaavia, kun meinaa olla sitä vahinkoainesta hänelläkin, mutten ole saanut tartutuksi toimeen. Olishan se helpompaa jos ei tarvitsisi vaihtaa joka kerta koko housukertaa uuteen, vähenisi pyykin määräkin kummasti...

    VastaaPoista
  6. Söpöt! :) Meille tulisi harkkapikkarit kyllä tarpeeseen. Periaatteessa pottailu kyllä onnistuu, mutta kiinnostavien asioiden ja leikkien parissa joskus unohtaa lähteä potalle, hehe. :)

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Kaava kiinnostaisi tätäkin mummua!Oletteko tarjonneet myös esim. Suureen Käsityölehteen?

    tuija.rautanen@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oikein kivan näköiset! Minäkin tein tuossa jo harkkareita, mutta pikkareiden kaavalle toivottavasti olisi pian käyttöä...


    peheka@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Juuri tällaisia pökiä meillä kaivattaisiinkin ja kankaitakin olisi varastossa eli saanko ohjetta tulemaan:
    kam.kemppainen@gmail.com
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Hieno juttu hei, että ois näinkin paljon kiinnostusta ja tarvetta kaavalle. En ole vielä saanut sitä edes sähköiseen muotoon, mutta eiköhän se asia tässä lähipäivinä korjaannu.

    Katja: Voisi tosiaan lisätä kaavan sinne Kiedon nettisivuille ja linkin sitten tänne, kun kiinnostuneita on enemmän kuin pari.

    Ikuinen vauvakuume: Kurssi oli kestovaippojen ompelukurssi, jossa oli mahdollisuus tehdä kaikenlaisia kestovaippoja ja tutustua materiaaleihin sekä erilaisiin vaippamalleihin. Etsittiin ja muunneltiin yhdessä opiskelijoiden kanssa sopivia kaavoja. En tiedä onko siitä nyt asiaa ihan postaukseksi asti :) Kysele vain, jos on jotain erityistä mielessä. Jotain voi käydä kurkkimassa täältä: http://taikateekannu.blogspot.com/

    Milla: joihinkin housuvaippoihin olenkin laittanut joustokantit. On tosiaan kivan ohut reuna siten.

    Pinkkihelmi: Kiitos, kiitos! Täällä olen nähnyt sellaiset poikien pikkarit: http://taikateekannu.blogspot.com/ Kaava taisi olla itse ostopikkareista piirretty.

    Tuije: Jos sitä jo täällä levittelee, niin en tiedä kelpaako lehteen. Jotain sinne tosiaan voisi tarjota, jos siitä saisi sitten jotain korvaustakin ;) Vaikka kyllä täällä blogissa kommenttikin kiitokseksi riittää ja mieltä lämmittää.


    Yritän saada viikonlopuksi postia tulemaan, niin pääsette ompelemaan. Käykäähän linkittämässä blogiimme, jos täältä poimituista kaavoista jotain ompelette. Kaikenlainen palaute ja mallimuutoksetkin kiinnostaa!

    Syksyn värejä viikkoonne!

    VastaaPoista
  11. Voi, miten näistä vaippapostauksista tulee ihania muistoja omien vaippakaavojen kehittelemisestä mieleen. Omani onnistuin tekemään heti oikeaan kokoon, kun puolivuotiaalle sopi, niin ne sopivat koko vaippakauden! En tiedä päteekö muiden lapsiin sama nyrkkisääntö. :)
    Harkkarihousuja meillä ei sitten tarvittukaan, kun kuivaksi opeteltiin kesällä..

    Olisi kiva tietää 10 uutta asiaa teistä, joten laitoin tunnustuksen blogiini, saa käydä nappaamassa mukaan. :)

    VastaaPoista
  12. Heips, äsken napsuttelin sähköpostilla halukkaille pikkarikaavoja. Toivottavasti kaikki kaavaa tiedustelleet saivat postin! Jos ei niin tiedustelkaa vaan uudestaan ja muillekin halukkaille postia lähettelemme.

    elinap: kiitos tunnustuksesta, palaamme siihen myöhemmin. Meillä oli tytöllä samat vaipat käytössä 3 kuukautisesta asti siihen saakka, että oppi kuivaksi... ja itseasiassa vieläkin on yövaippoina muutama. Paksureitiselle vauvalle menee pitkään samat :)

    VastaaPoista
  13. Saisinko minäkin nuo söpöt pikkarikaavat. Näen sellaiset pöksyt jo lapsenlapseni päällä....
    Kiitos jo etukäteen.
    kirsti.k.lehtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. oijoih! täällä olisi ajankohtaista alkaa nuita ompelemaan, kaavaa siis kyselisin minäkin... (kalla@helsinkilainen.com) liityinpä nyt lukijaksennekin samalla :)

    VastaaPoista
  15. Nämä ovat aika samannäköiset kuin Nallen Hiekkapikkarit. http://www.nanu.fi/pottaharjoittelijalle-c-39.html Ei kai ole soveliasta laittaa toisen mallia käsityölehteen?! Hienojahan nämä toki on, varsinkin alkuperäiset Nallella! Itse ostin Nallelta näitä pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
  16. Hämmentynyt:

    Kiitos viestistäsi. On hyvä, että mallisuojista huolehditaan. Emme ole tarjonneet kaavojamme mihinkään lehteen, joku lukijoistamme sitä näköjään tuossa ehdotti. Ei ole myöskään ollut ajatuksissa tarjota ainakaan tätä kaavaa, jos nyt mitään muutenkaan.

    Hiekkapikkareista olen kuullut paljon hyvää. Muutenkin heillä on paljon hyviä tuotteita, joita meilläkin on ollut käytössä.

    Harkkahousuihin tavataan laittaa kosteussulku tiimalasin muotoon, jotta se ei olisi niin vaippamainen. Monissa malleissa se on jonkun kuosikankaan alla. Tässä se on nyt ulkopuolella, kun kuosikangas on kiva, jota on sääli piilottaa kankaan alle. Kaava ei siis ole hiekkapikkareiden kaava. Molemmissa vain on kosteussulku ommeltu pikkareiden ulkopuolelle. Siten saa myös yhden imukerroksen sisälle lisää. Samaa ideaa käytän mielelläni myös kestositeissä, koska en halua lisää turhia kerroksia paksuntamaan sidettä.

    Tavoitteenamme on edistää kestovaippakulttuuria eikä viedä asiakkaita vaippavalmistajilta, jotka tekevät tärkeää työtä pienellä korvauksella. Itse en näe, että pääsisin kaavoilla tienaamaan rahoja, joten ne on käytettävissä yhteiseen hyvään. Toivottavasti se myös toimii niin kuin olemme sen ajatelleet.

    VastaaPoista
  17. Hieno ajatus kestovaippakulttuurin edistämisestä ja samaan hiileen puhaltamisesta! Minusta on loistavaa, että jaksatte tehdä "vapaaehtoistyötä" tällaisen ekologisesti ja eettisesti tärkeän asian eteen, ja auliisti jaatte laatimianne kaavoja halukkaille! Ainahan on olemassa riski, että joku niitä käyttämällä muutaman pennosen tienaa, mutta onneksi tässä maailmassa on muitakin (tärkeämpiä) arvoja kuin raha.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Olento, kannustavasta kommentistasi!

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaikille postauksen lukijoille ja täällä vieraileille. Olen ottanut yhteyttä Sonja ja Leila Penttiin asian tiimoilta. Asiaa selvitetään asianomaisten kanssa eli teidän ei tarvitse huolehtia enempää tästä asiasta.

    VastaaPoista
  20. Hei!vieläkö nuo kaavat olisi saatavilla!kiitos hyvästä blogista:)

    VastaaPoista
  21. Heip, olisko munkin mahdollista saada kaavat s.postiin?
    (anu.jalkanen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  22. Ihanat! Minäkin voisin osata. Vieläkö kaavat voisi saada? S-postiosoitteeni on:
    emilia (ät) emiliapippola.com

    VastaaPoista
  23. Heippa! Olisin kiinnostunut kaavasta, s-postini ninan.postiboksi@gmail.com. :)

    VastaaPoista
  24. Moikka. Vieläkö olisi mahdollista saada kaava harkkahousuihin? johanna_landen@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Heippa
    Olisiko vielä mahdollista saada harkkahousujen kaava? johanna_landen@hotmail.com

    VastaaPoista