keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Leppistakki



Henni ompeli suunnittelemastaan leppäkerttukankaasta tyttärelleen takin. Takki valmistui samaan tapaan kuin pojan välikausitakki viime keväänä. Pul-kankainen leppistakki on ollut käytössä jo kuukauden verran. Vetoketjun reunat Henni huolitteli vasta nyt, kun sai viimein haettua kaupasta sen oikeanvärisen langan. Materiaalit löytyikin lankaa ja vetoketjua lukuunottamatta kotoa. Vetoketjun haki onnistuneesti Hennin mies, mutta langan tarve ei ollut vielä ajatuksissa silloin. Vuorin etu- ja takakappaleessa on Coolmaxia, hupussa Hennin vanhaa jumppapaitaa (huonon mallista pari kertaa käytettyä) ja hioissa käytettiin miehen käyttämättömäksi jäänyttä pelipaitaa.

Kaava on Ottobresta (4/2010), mutta ommeltu vuoritetuksi samalla ohjeella kuin pojan välikausitakki. Tästä tulikin mieleinen istuva ja kapealinjainen takki.

Nyt odotellaankin innolla kestovaippakauppaan saapuvaa leppisvelouria! Se saapuu ensi viikolla! Siitäpä sitten tehdään ainakin pipo tämän takin kaveriksi.

5 kommenttia: