sunnuntai 30. tammikuuta 2011

1-vuotissynttärit!


Tervetuloa blogimme 1-vuotissynttäreille! Tasan vuosi sitten aloitimme tämän blogiretken yhteisellä teehetkellä. Joten ajattelimme, että leikkisä teehetki sopisi myös 1-vuotissynttäreiden ohjelmaan. Viime vuotinen tarjoilu oli perinteistä suomalaista. Tänä vuonna on tarjolla Hennin valmistamia japanilaisia herkkuja.


Maistuisikos Sushit nää?
on tarjolla wasabia vihreää.
Soijaan kun se sekoittaa,
siitä sopivan tulisuuden saa.

Sitten vielä pöytään tuodaan,
teetä sekä jälkiruokaa.
Makoisat keksit ja jäätelö tämä,
vihreältä teeltä maistuu nämä.


Hienoa, että tulitte mukaan herkuttelemaan kanssamme. Onkin aivan mahtavaa, että niin moni on tänne meidän blogiimme löytänyt vuoden aikana. Kävijöitä on ollut yli 20 000 ja lukijoitakin on yli 80. Huippua!

Itsekin olemme löytäneet monta upeaa blogia tämän harrastuksen kautta ja ideavuori sen kuin jatkaa vain kasvamista. Paljon on opittu myös uutta tässä blogia pitäessämme. Kiitos teille mahtavasta ensimmäisestä vuodesta ja blogeistanne!

10 kommenttia:

  1. Onpa hienoja herkkuja, vaikken sushista oikeasti tykkää niin leikkisushia voisin syödä :) Onnea teille molemmille ja 1-vuotiaalle blogille!
    -saara

    VastaaPoista
  2. Onnea vuosikkaalle! Hienoja juttuja olette saaneet aikaa vuodessa! Kuten nämäkin leikkiruoat, ihania :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Kivoja ideoita olen teiltä saanut =)

    VastaaPoista
  4. Onnea ahkerille ja taitaville
    siksaksis-siskoksille..
    t.Riitta

    VastaaPoista
  5. Onnea ensimmäisestä vuodesta, toivottavasti tulevia seuraa! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikille onnitteluista :)

    VastaaPoista