keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Pupujussin lorupussi


Elina halusi tehdä kummitytölleen synttärilahjaksi lorukortteja. Lähtökohtana olivat vanhoista Domino-kortteista kopioidut kuvat. (Kukahan on näiden ihastuttavien kuvien tekijä?). Kaikkiin kuviin sopivia loruja ei kuitenkaan meinannut löytyä, joten Elina päätti kirjoittaa pari lorua itse. Lorujen keksiminen olikin niin mukavaa ja antoisaa, että lopulta kaikkiin (16kpl) korttiin tuli keksittyä oma loru. Ja loruilusta tulikin sitten Elinan uusi harrastus. Tästä lorusta innostus sai alkunsa:

Korkealla puussa,
mutt´ei aivan kuussa,
nahkeita lehtiä riittää,
kirahvi niitä niittää.
Korkealle, korkealle kaula kurottaa,
yhtään pientä lehteä ei saa pudottaa.

Lorukortteja valmistui muutama satsi. Kortit on laminoitu muovilla, jotta ne kestäisi paremmin kulutusta.




(Näpsäyttämällä kuvia saat ne suuremmiksi lähempää tarkastelua varten.)

Lorukorteille piti saada tietenkin myös lorupussi, johon Elina kirjaili ompelukoneella itse keksimänsä lorun. Lorupussit on ommeltu kierrätyskankaista. Niihin on applikoitu lorutekstikangas sekä tekstiin sopivat pupuhahmot, jotka on leikattu hauskasta pupukankaasta.

6 kommenttia:

  1. Vautsi taas. Teillä molemmilla on mahtavia ideoita ja luovuutta ja taitoa riittää!

    Ihailen!

    Mun kissahahmollekin ja nukkuville saisi keksiä loruja ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anis! Paapii-loru voisikin olla hauska keksiä :D

    VastaaPoista
  3. Paapii-loru kuulostaa hyvälle :) En löytänyt sinun sähköpostia, mutta olisin oikeasti kiinnostunut! :D

    VastaaPoista
  4. Ihania, Elina sulla on piileviä kykyjä:)! Näyttää toimivan se laminointi nuissa hyvin. En usko, että se lakkaus-vahaus tai mikään muukaan ois kestänyt yhtä hyvin kovassa pureskelussa ja imeskelyssä:).

    VastaaPoista
  5. Joo, oli hyvä toi laminointi. Ryttäämisestä laminointikin kyllä kärsii eli vähän pitää katsoa perään, kun lapsi niitä käsittelee. Jos siis haluaa, että oikein hyvänä säilyy. Olis kyllä ollut kiva koittaa tehdä niistä semmoset puiset. Kirpparilta oon löytänyt jonkun itse tekemiä puisia lorukortteja ja niitä ei kyllä helpolla rikki saa :)

    VastaaPoista
  6. hauskoja.meidän poika tykkää loru- ja laulupusseista.. voikun itselläkin olisi aikaa tehdä.

    VastaaPoista