sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Keppariprojekti poisti käsityöjumin (...ainakin hetkeksi)


Elinan sukulaistyttö toivoi syntymäpäivälahjaksi keppihevosta. Sellainenhan oli tietysti tehtävä, vaikka  käsitöissä on ollut viime aikoina pientä jumitusta. 

Vuosia sitten miehelle neulotut villasukat saivat uuden elämän. Kun villasukkia laittoi kaksi päällekkäin kepparista tuli tosi jämäkkä, eikä lankojen välistä jäänyt pilkottamaan vanua. Korvat ja silmät virkattiin jämälangoista. Sattumoisin varastoista löytyi samansävyistä oranssia kuin villasukissa. Harjaa varten Henni toi työpaikaltaan ruskeaa villalankaa ja kepparin keppikin löytyi siskon varastoista. Henni toimi myös porausmestarina, kun keppiin porattiin reiät kiinnitystä varten. 

Elinan oma tyttö ihastui keppariin aika tavalla ja toivoi, että saisi itselleen keppihevosen samanlaisilla silmillä, mutta ilman silmäluomia. Sellainen onkin jo tekeillä. Voisi kai sanoa, että Elinan käsityöjumi on hetkeksi taas selätetty! Ja eipä pyöri miehenkään kaapissa enää niin monia käyttämättömiä villasukkia.


4 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Tästä taisi tulla inspis tehdä omalle Tytölle tekeillä oleva heppa valmiiksi. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heidi! Mukavaa, jos sait tästä lisäpotkua omiin käsitöihin :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaunis,keppari sai eilen nimen, hän on nyt Laku. Kiitos koko työryhmälle :-) Mietin juuri eilen,että jäi kysymättä mistä keppi löytyi. Laku on päässyt Maisan viereenkin yöksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että keppari on ollut mieluinen :) Hennillä on hyvä harjanvarsivarasto aiemmista keppariprojekteista ja -leikeistä. Niistä saa tehtyä myös hyviä esteitä keppastelijoille.

      Poista