tiistai 18. marraskuuta 2014

Synttärihulinat halloweenhengessä


Meidän lapsilla on ikäeroa aikalailla tasan vuosi. Tänä vuonna päätimme järjestää serkuksille yhteiset sukulaissynttärit. Molemmille mieluinen teema oli Halloween ja se sopikin ajankohtaan oikein hyvin. Juhlat olivat siis yli kaksi viikkoa sitten, mutta vasta nyt pääsette kurkistamaan tunnelmia.

Juhlia varten askarreltiin teemaan sopivia koristeita. Henni teki lepakkovalosarjan, joista tuli myös hienot varjot seinälle.



Lapset asettelivat askartelemiaan kurpitsapäitä eri puolille taloa.


Lisäksi Henni teki ikkunoille roikkumaan pääkalloisia viirinauhoja.



Mangokakku koristeltiin yksinkertaisesti toteutetulla hämähäkillä, jolla on Hopeatoffeesta muovailtu kroppa ja Snöre-lakuista tehdyt jalat.


Tarjoilupöydästä löytyi myös hiiren aivoja...


... ja suuren suosion saaneita muumionakkeja.


Kioskilta sai valita ällöttävän ihania herkkuja, kuten... 


...jauhomatoja,


...jättilepakon hampaita,


...pupun papanoita, limaisia käärmeitä...


...ja sammakon silmiä. Etikettien teossa Elinaa avusti kaksi serkuskaverusta. Karkkikioskille jonotti harvinaisen vakavan näköinen lapsijoukko. Mahtoikohan syynä olla Hennin tekemä hurja pääkallovalo vai tarjoilusta vastaavat varmppyyri ja paholaisprinsessa?


Kuin tilauksesta keittiön ikkunaan ilmestyi ihan oikea haamu! Juhlissa nähtiin myös hienoja Halloween-asuja. Yksi niistä odottaa kuvaamista ja omaa postaustaan. 

Tarkat silmämme huomasivat, että blogiimme on tullut uusia lukijoita. 600 lukijaa täynnä, vau! Tervetuloa uudet lukijat ja suuri kiitos mukana pysyneille!

Hennin puuhasteluja voi seurata myös instagramissa @hennimustakorpi. Näistäkin moni juttu on jo siellä puolella vilahtanut, kun puhelimella otetut räpsyt siirtyy jotenkin helpommin someen kuin nämä järkkärikuvat.

2 kommenttia: