sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sateenkaarikala ja lepakkomies




Naamiaisasuja osa 2. Tytön päiväkodin vappujuhlissa teemana oli merenmaailman hahmot. Tytöllä oli monenlaisia pukutoiveita kuten merihevonen, delfiini ja merenneito. Elina yritti ehdottaa myös mustekalaa, koska siitä löytyi monia hauskoja toteutuksia, kuten tämän linkin kostyymi. Lopulta päädyttiin yhteistuumiin, että tytölle tehtäisiin sateenkaarikalapuku. 

Etsystä löytyi idea pyrstön toteutukseen. Asuun sopiva paita tuli sopivasti ulkomaan tuliaisina ukilta ja mummolta. Raitasukat shoppailtiin varta vasten. 





Pyrstöön laitettiin kätevä tarrakiinnitys. Pyrstön voikin laittaa halutessaan eteen tai taakse.


Tyttö halusi osallistua pyrstön tekoon, joten hän sai valita kankaat ja leikata suomut. Elina piirsi suomujen ääriviivat, jonka jälkeen tyttö leikkasi niitä tarkasti ja sinnikkäästi. Tytöstä olikin suuri apu ja yhdessä puuhailu oli mukavaa. Lapsen kädenjälki on kyllä ainutlaatuisen upeaa!

Niin ja sanomattakin kai selvää, että kalaleikkien lisäksi pyrstö sopii myös merenneidolle.


Henni hurautti pojalleen toiveissa olleen Batman-asun. Viitta tuli kätevästi saksimalla miehen vanhaa teepaitaa niin, että jäljelle jäi kaula-aukko ja takaosasta muotoiltu viittaosa. Batman-merkki aplikoitiin valmiiseen paitaan keltaisesta collegesta ja mustasta fleecestä. Sitten vielä pipo korvineen ja tiukat kalsarit.



Kyllä vaan kelepaa lepakkomiehen lennellä!



7 kommenttia:

  1. Hienot puvut! Kyllä on lapsilla ollut varmasti mukavaa mielikuvitus leikeissä :-) Naamiaisasujen ompeleminenkin on niin kivaa, meillä oli taikurin viitta, lepakko siivet, dinosaurus haalarit... Dino meni vielä serkullekin, oli niin mieleinen kaikille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä tyttö on koko pienen ikänsä tykännyt erilaisista mielikuvitus/roolileikeistä, joten oli jo aikakin äidin vähän ryhdistäytyä ja tehdä leikkeihin sopivia asuja. Ja nyt kun on alkuun päästy niin tekisi mieli tehdä lisääkin... Lepakon siivet olis kyllä mahtavat!

      Poista
  2. Ihanat sateenkaarikala ja Batman <3 En hoksannutkaan, että tuo viitta on tehty t-paidasta leikkaamalla, hyvä idea. Mäkin tein keijun siivet, niitä pitäisi vielä vähän parannella niin ehkä sitten voisi blogissakin niitä esitellä.. :)

    VastaaPoista