keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pöllömpää vappua!



Elinan tyttö toivoi, että saisi päiväkodin vappunaamiaisissa pukeutua pöllöksi. Pukua alettiinkin tehdä jo hyvissä ajoin. Tyttö halusi pukuunsa oikean pöllön väriä ja valitsi kankaat itse. Sitten vaan tuumasta toimeen, niks naks ja surrurrur. Mutta kun siivet olivat valmiit, päiväkodilta tulikin viestiä, että tänä vuonna naamiaisten teemana on merenmaailman hahmot. Hups, ei vaiskaan, tyttö ei pukeudukaan pöllöksi! 

Noh mutta onneksi ihana asu tuli tehtyä! Linnun siivet olivatkin olleet tehtävien asioiden listalla jo pitkään. Handmade Charlotten -sivustolta löytyykin ihana ohje linnun siipiin, jonne Elina on eksynyt vuosien varrella kerran jos toisenkin. Esikuvana olevissa siivissä on vain häirinnyt niiden kiinnityssysteemi. Elinan tyttö onkin tarkka ja hankalalta tuntuvat vaatteet jäävät kyllä käyttämättä. Niinpä siivet kiinnitettiin paitaan. Samalla paitaan tehtiin hauskat rintaröyhelöt ja pyrstö. Elina huolitteli sulkien reunat, jotta asusta tulisi kestävä ja pestävä. 

Ei yhtään pöllömpi vappuasu, vai mitä? Tyttö voi halutessaan käyttää tätä asua muissa vappuriennoissa. To be continued... myöhemmin sukellamme merenmaailmaan ja näette sen "virallisen"  naamiaisasun.

Iloista vappua kaikille!





9 kommenttia:

  1. Ei vitsit, miten makea! Mahtava :) Alan jo toivoa, että Supertyttökin haluaa lintupuvun!

    VastaaPoista
  2. Voi ei mikä ihanuus,toi on kyllä upee,ei tule toista vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis pöllöpaita, värit on kyllä valittu erityisen hyvällä maulla!

    VastaaPoista
  4. Aivain ihana!! :) ja tosiaan hyvä värisilmä!

    VastaaPoista
  5. Oi, onpa sievä pöllö:)

    Ja tosiaan, on taitanut äidinmaidosta periytyä värisilmä;)

    VastaaPoista
  6. Hieno. Tulis jo seuraavat naamiaiset.. vois vähän ottaa tästä inspiraatioo.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista! Oon kyllä itsekin tosi tyytyväinen pukuun. Se ei ollut yhtään niin suuritöinen kuin ennakolta ajattelin. Mukavaa jos inspiroiduitte!

    VastaaPoista
  8. Nää on kyllä ihan huiput, tekee itsekin mieli tehdä! :)

    VastaaPoista