tiistai 21. tammikuuta 2014

Linnuille evästä



Elina teki aiemmin piparkakkumuoteilla linnuille rasvaisia eväitä. Henni puolestaan kokeili silkonivuokia ja niilläkin onnistui hyvin. Muotti täyteen siemeniä, lanka siementen sekaan ja sitten kaadetaan sula rasva päälle. Ja lopuksi laitetaan muotit viileään jähmettymään. Luulisi lintujen ilahtuvan näin söpöistä herkuista.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja helppoja toteuttaa, kun vain on sopiva vuoka hommaan.

      Poista
  2. Minulla on ajatus tehdä näitä muutama ystävänpäivälahjaksi, oman pihan pikkulinnut saanevat syödä vain testikappaleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ystävältä saanut joulumuistamisena isoon sydänvuokaan tehdyn kakun linnuille. Sekin oli tosi kaunis.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nyt linnut tarvitsevatkin juuri apua ruokavarastojen täydennykseen. Ikävä kyllä omaan pihaamme emme voi tällaisia laittaa, kun taloyhtiön säännöt kieltävät lintujen ruokkimisen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä nämä aina kaupan talipallot voittaa, ainakin kauneuskilpailussa :)

      Poista
  5. Mekin tehtiin viikonloppuna näitä teidän inspiroimina, mutta me tehtiin appelsiininkuoren puolikkaisiin. Puristettiin appelsiineista mehut ja sitten siistittiin kuorenpuolikkaita vähän ja sitten kaadettiin sisään siemeniä ja rasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Saitte varmasti maistuvat mehut ja linnuille hyvät herkut!

      Poista
  6. Näissä on käytetty kookosrasvaa, joka kuivuu kauniin valkoiseksi.

    VastaaPoista
  7. Jotta kakkusista ei tuu liian kovia, niin suosittelen laittamaan kookosrasvan sekaan vielä rypsiöljyä. Jostain luin, että pelkkä kookosrasva kovettuu pakkasilla niin kovaksi, että lintujen on vaikea sitä syödä. Eli noin puolet kookosrasvaa ja puolet rypsiöljyä pitäis olla hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin sekaan rypsiöljyä, mutta mun mielestä sitä rypsiöljyä ei tarvitse laittaa ihan yhtä paljon kuin kookosrasvaa, mä en nimittäin laittanut kun ehkä kolmanneksen ja jäi silti aika pehmeäksi :)

      Poista
    2. Kiitos, tämä on hyvä tieto! :)

      Poista