keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Isotaskuinen ihanuus



Kovin pitkään Elina haaveili tekevänsä itselleen neuletakin. Kynnys ison projektin aloittamiseen oli kuitenkin melko suuri. Viime syksynä Pujoliivi-blogin Nastin toteuttama isotaskuinen neuletakki ihastutti ja mieli teki samanlaista. Muutama kuukausi ideaa kypsyteltyään Elina löysi kirpputorilta kasan Novitan Tuomas-lankoja ja pian oli ohjekin tilattava.

Malli on Veera Välimäen suunnittelema Magnaminity Cardi. Elinan käyttämä lanka oli vähän ohuempaa kuin ohjeessa, joten neuletakki valmistui pääosin L-koon silmukkamäärillä. Ohjeessa olleet vyötärökavennukset Elina jätti pois, koska neuletakista tuli muutenkin melko kapoinen. 



Tätä neuletta oli kyllä hauska tehdä ja pienen niska- ja hartiakivun saattelemana se valmistui lopulta kolmessa viikossa. Viimeistelyvaiheessa Elina kävi penkomassa lähikirppiksen nappilaarit ja löysi sekalaisen seurakunnan sopivan sävyisiä ja kokoisia nappeja.

Neuletakki on ollut kovassa käytössä jo jonkin aikaa, joten kuvaushetkellä se ei enää ollut ihan bränikkä. Mutta hyvältä se näyttää vieläkin! Niin ja onnistumisesta innostuneena Elina on jo aloittanut uuden neuleprojektin...

p.s. kaulassa Laurasen ihana pennikoru, jossa kolikot Elinan syntymävuodelta.

11 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis neule :)! Kivat kuvat muutenkin!

    VastaaPoista
  2. Upea lopputulos! Napit kruunaa kokonaisuuden :)

    VastaaPoista
  3. Kiva yksityiskohta, että napit ei ole samanvärisiä, vaikka samasta värimaailmasta ovatkin. Kiva neule!

    VastaaPoista
  4. Ihana neule! Ja väri mitä makein.

    VastaaPoista
  5. Hei aivan ihana takki! Malli on mainio ja rento, eripari napit kruunaavat kokonaisuuden. :)

    VastaaPoista
  6. Kaikille suuri kiitos kommenteista! Niitä oli ilo lukea :)

    VastaaPoista
  7. Kaunista katseltavaa neule ja varsinkin kaunis Elina1 <3 Olet taitava!

    VastaaPoista