sunnuntai 8. tammikuuta 2012

LPS mekkonen

Maippu oli kirjoittanut joululahjalistaan "Pet Shop paita" ja oravahahmoon Maippu ihastui, kun tulostettiin väritystehtäviä netistä. Kauan Henni pähkäili, että millä tekniikalla ja millaisen paidan tekisi. Applikoiden vaiko painamalla? No lopulta Henni päätyi kokeilemaan hahmon maalaamista kangasväreillä. Kuva on muokattu netistä tulostetusta kuvasta enemmän LPS-orava-hahmoa vastaavaksi ja maalattu mallia välillä vilkuillen.

Maalaaminen onnistuikin hienosti valkoiselle puuvillakankaalle. Tämän myötä suunnitelmat meni uusiksi ja paidan sijaan valmistuikin ihana Littlest Pet Shop-mekko. Mekkoa varten olikin kaava jo mielessä eli Ottobren 3/2011 "Tropical blend"-liivimekoista versio A. Muokkauksena Henni teki mekon ylä- ja alakappaleiden liitoskohtaan tereen. Yläosan tereiden ompelu oli haastavaa paksujen kankaiden kanssa, mutta eipä ne muutamat kurtut sieltä mihinkään käytössä näy.

Tarkoitukseen sopiva kangas löytyi omista varastoista. Tämä Marimekon kangas onkin ihan Hennin suosikki ja se on ostettu jo vuosia sitten jostain poistomyynnistä. Mukavaa, että sillekin tuli nyt käyttöä. Mekosta tuli kyllä niin hieno, ettei Maippukaan ole yhtään harmitellut, että toive paidasta ei toteutunut. Mekko pääsikin joulun aikaan päivittäin käyttöön. Kuvakin on otettu vasta käytön jälkeen. Päällä kuvattuna mekko ehkä pääsisi paremmin oikeuksiinsa, mutta malli ei ollut tällä(kään) kertaa yhteistyöhaluinen.


Malli on erittäin nätti, että kaavaa voi kyllä lämpimästi suositella liivimekon ompelemiseen. Onko joku teistä ommellut nuo yläosan tereet hihansuihin ja kaula-aukkoon onnistuneesti? Olisiko siihen antaa jotain vinkkejä?

9 kommenttia:

  1. Ihana mekko ja orava! ja heti piti mennä tarkistamaan Elinan tekemästä Maisa-kitarasta onko siinä tuota samaa Marimekon kangasta pienet palat,ja samaahan se oli :) Just yksi päivä katoin kitaraa oikein tarkasti ja ihalin (taas kerran) kuinka tarkasti se on tehty ja ihan millin päälle tarkka kopio oikeasta Les paulista...ja kuinka hyvät kangasvalinnat siinä on, otelaudassa raitakangasta ja tosiaan ne pienet palat tuota samaa kangasta mikkien kohdalla, nyt tiedän sitten senkin että Marimekon kangasta se on. Minkähän nimistä?

    VastaaPoista
  2. Orava on maalattu kyllä todella taitavasti:) Tuo Marimekon kuosi on niin kaunis!

    VastaaPoista
  3. Todella nätti mekko ja ihana idea!

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä kiva kaava, tein itse talveksi meidän tytölle vakosametista mekon tuolla kaavalla ja en kyllä edes harkinnut tereitä siihen versioon. (Mulla sattui olemaan niin värikäs kangas että se ei oikein kaivannut mitään ekstraa mielestäni.)

    VastaaPoista
  5. Tää on kyllä ihan huippuihana mekko, ja tuon oravan olet kyllä tosi taitavasti maalannut, kannattaa tehdä lisää kuvia samalla tekniikalla :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) Itse kyllä tarkastelee maalausta vähän kriittisemmin ;) Kokonaisuudessaan olen kyllä tyytyväinen tähän projektiin ja mekko on Maipulla käytössä arkenakin, joten ahkerassa käytössä se on ainakin.

    Karo: En ikävä kyllä muista kuosin nimeä, enkä nopealla haulla ainakaan löytänyt vastausta netistäkään. Eikä kankaan reunassakaan sitä lukenut.

    Sarita: Olisi tosiaan voinut tästäkin tereen jättää pois suosiolla.

    VastaaPoista
  7. Tää mekko on kyllä niiin hieno. Pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa ihan livenä.

    Karo: Kiitos kitarahehkutuksesta :)

    VastaaPoista
  8. Eksyini blogiisi sattumalta, Aivan tosi upea mekko! Ompeluksista on itselläni aikaa, mutta paksujen kankaiden ompelussa itse olen käyttänyt vaan ronskisti paksumpaa neulaa, onnistuu yleensä ihan ok. Toinen juttu pyöreiden juttujen kanssa, varmaan onkin tiedossa teillä, mutta voisi helpottaa "pyöristämistä" kun leikkaa tereen vinoon (vrt. vinokaitale eli ns. kanttinauha). Se kääntyy jotenkin paremmin. Ihana mekko!!

    VastaaPoista