sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luukku 11



Pikkuinen tonttu se hyppeli näin,
jalassa tossut väärinpäin



Henni ja Maippu askartelivat yhdessä sätkytonttutyön, johon idea lähti varastosta löytyneistä haaraniiteistä. Henni leikkasi konepahvista aihion ja sitten tonttu koristeltiin yhdessä. Maippu teippaili teippitarhan MT masking tapeilla tontulle hihat ja sukkikset. Myssy ja lapaset on leikattu askarteluhuovasta ja mekko vanhasta lahjapaperista. Villasukat on kieputettu langasta, kasvot on piirretty vaalealle kartongille ja napit on kirpparilöytöjä Hennin varastoista. Vetonaruja Maippu ei nukkeen halunnut, vaan mielekkäämpää oli vain käsin väännellä tonttutyttöä hullunkurisiin asentoihin.

Kukkarukkasen Katrin ankka-animaation innoittamana Hennin teki mieli kokeilla, että mitenkäs tämä tonttutyttö saataisiin liikkeelle. Gif-animaation sijaan tehtiin kuitenkin video, kun sopiva ohjelma puuttui. Tämä video on tehty iMovie-ohjelmalla. Tulipa sitten siskosten opiskeltua hieman senkin ohjelman käyttöä. Alla näettekin ensimmäisen videoharjoituksen tuloksen eli tonttutytön hyppelemässä ja tanssahtelemassa lumienkelikuvioita.


Mukavaa 3. adventtia kaikille! Ja muistattehan, että vielä tänään ehtii osallistua Loruja linnuista -kirjan arvontaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti