lauantai 5. helmikuuta 2011

Kantovälinekimara

Henni suunnitteli kauan kantorepun tekemistä. Ennen sitä Henni kuitenkin puuhasteli muiden kantovälineiden parissa, kun kaikkea pitää kokeilla tehdä itse :) Ensin Henni ompeli odotusaikana kuopukselle neliöliinan ja se osoittautuikin oikein mieluisaksi kantovälineeksi (pitkän kudotun ihanan Didymoksen Sonne/Terra indion ohella). Neliöliinan tekoon oli hieman harjoitusta alla, kun vähän aiemmin valmistui veljelle kolmekymppislahjaksi neliöliina. Neliöliinan malli ja mitat on Hippiksen Hali-neliöliinasta mallattu. (Maippua kannettiin Girasolin pitkällä kudotulla liinalla, yamolla ja uimahallissa tsi-vesiliinalla ja froteisella kantopussilla).
Pojan kasvaessa alkoi tehdä mieli tukevampaa kantoliinaa ja erityisesti pellavaista. Ihan sellaista väriä ei löytynyt, joka olisi ollut erityisesti Hennin mieleen. Kaikki vihreät kantoliinat joita tuli vastaan olivat väärän vihreitä. No täytyihän sitä värjäystäkin sitten kokeilla. Se oli aikasta jännittävää puuhaa, kun valmisväreistä ei löytynyt oikeaa sävyä ja värjäystauko on ollut aika pitkä. Mutta siitähän tuli täydellinen ja innostus oli melkoinen pesukoneen rumpua tuijotellessa. Puuvillapellavainen indio siis kyseessä ja Semitonen väreillä pesukoneessa värjätty.

Ja tälläinen siitä väristä tuli (kuinka hyvin tämä nyt sitten oikeaa sävyä vastaa):


Ja nyt Henni on taas tosi innoissaan, jee! Kauan odotettu kantoreppu on valmis ja sehän onnistui. Ehkä yli odotustenkin. Molemmat lapset kilpailevat kyytiin pääsystä :) Reppu on siis taaperokokoa, johon vielä 4 v 7 kk tyttökin sujahtaa mukavaan asentoon ja 1 v 3 kk:lle (melko pitkälle) pojalle se on myös hyvä. Kantorepun ompelussa jännitti eniten se, että tuleeko siitä kantajalle sekä kannettavalle mukava, sopiva ja ergonominen. Kaava kantoreppuun on Hennin oma. Hyvältä vaikuttaa ainakin pienten kantoaikojen perusteella.

Kuosikangas on löytö kirpparilta ja se on ollut jonkun aikaa myös tuolia päällystämässä. Sittemmin se on marinoitunut arvoistansa käyttötarkoitusta odotellen. Vakosametti löytyi Kangas Center Partista vähän vajaa kaksi vuotta sitten, kun Henni ompeli tuota neliöliinaa. Väri oli niin hieno, että sitä piti ostaa varastoon (Elina suunnitteli siitä neliöliinaa itselleen, mutta löysikin sitten ihanan Hippiksen kirpparilta, joten kangas jäi odottelemaan uutta ideaa.)




Olkahihna muodostuu pehmustetusta olkaimesta ja siihen kiinniteystä hihnasta, joka kiinnitetään kainalon alta tulevaan hihnaan lukolla. Hihnat ja klipsut on hommattu Shelbystä. Alla on kuva pehmustetun hihnan kiinnitysompeleista paneelikappaleessa.




Pehmustettuun olkaimeen osaan on kiinnitetty 4 cm leveä hihna, jossa on säädettävä pikalukko päässä.

Kantorepussa on olkainhihnat, jotka saa kiinnitettyä suoraan tai ristiin lukkomekanismien avulla. Tässä kuvassa näkyy olkahihnan alaosan kiinnitys.


Jos olkahihnoja ei halua kiinnittää ristikkäin, niin rintaremmi varmistaa ettei ne valu kantaessa pois olkapäiltä. Tämä hihna on 2 cm leveä ja pikalukolla sekä kahdella soljella kiinnitettävä.




Pehmustettuun vyötärökaitaleeseen on kiinnitetty 5 cm leveä hihna, joka on pikalukoilla säädettävä.



Kantorepussa on laskokset, jotta lapsen jalat menisivät helposti sammakkoasentoon ja paneeli tukisi selän luonnollista kaarta. Kovin hyvin nuo laskokset ei nyt kuvassa erotu. Laskosten ohella hyvää sammakkoasentoa tuetaan kantopaneelin leveydellä. Paneelin tulisikin tukea jalkoja polvitaipeeseen saakka niin, että jalat ovat noin 90 asteen kulmassa sekä polvet peppua ylempänä.




Vielä olisi vähän pohdittavaa, nimittäin unituki - millainen olisi hyvä ja mihin materiaalit riittää? Onko jollain kokemusta suorakaiteen mallisesta unituesta, jossa on rypytykset sivulla?

Olisikohan kiinnostusta kantorepun ohjeeseen, jos sellaisen tämän kantorepun tekemisen perusteella kirjoittelisi?


16 kommenttia:

  1. Ohje kiinnostaa! Unituki kannattaa mielestäni kiinnittää nepeillä tai napeilla (napinlävet unitukeen ja napit paneeliin), jotta sen saa myös pois, jos sitä ei tarvitse. Suorakaiteen mallinen tai ulospäin levenevä on aivan toimiva, ja jos haluaa niin sivuille voi laittaa joko kuminauhaa (kuten valmisrepuista Ergossa) tai nauhakujat ja nauhat kuten Ocahissa.

    VastaaPoista
  2. todella paljon kiinnostaa, minulla on itellä 1v2kk ikäinen taapero ja ois kyllä kiva joku helppo selkäreppu missä kantaa rinkka on mut pienempi ois kätevä

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava kantoreppu, olet kyllä taitava!! :)

    VastaaPoista
  4. Siis vau, ihan mielettömän hieno reppu!

    VastaaPoista
  5. Vautsi! Tottahan toki ohjeesta olisin minäkin kiinnostunut ja pitemmän matkan käyttökokemuksista. Mukavan muhkealtakin näyttää, mitä ja minkä verran toppauksena mahtaa olla?

    VastaaPoista
  6. Wow, on todella hienoja kantovälineitä! Repun yksityiskohdat on niin hienosti tehty!

    VastaaPoista
  7. Vau, onpas upea!
    Täs on kyl ollut hommaa tehdä, mut lopputulos varmasti oikeinkin palkitseva :)

    VastaaPoista
  8. Näyttää hyvältä!!! Ei muuta kuin ohjetta muillekin ;)

    VastaaPoista
  9. Onpas kyllä hieno! Todella upea! Värikin on niin ihana! On tuossa ollut kyllä hommaa. viimeistelykin niin hyvin kohdallaan. Ohje kiinnostais tottakai!

    VastaaPoista
  10. Ohje kiinnostaa täälläkin! On tosi hienon näköinen kantoreppu :)
    Tosiaan napeilla kiinnittyvä unituki varmaan olisi paras ja itsellä kun on Manduca ja tässä säädettävät kiinnityskorkeudet napeille hihnoissa niin olen siitä pitänyt erikokoisia lapsia kantaessa.

    VastaaPoista
  11. Voi mahdotonta! Mikä työ on tuossa mahtanut olla, mutta on kyllä upea lopputuloskin! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  12. Kiitos, kiitos. Ei siinä nyt NIIN kova homma ollut kuitenkaan, että tekemään vain muutkin :)

    Kunhan ehdin tässä, niin voin sitä ohjetta kasailla ja jospa vaikka saisin jonkun kantamiskuvankin siihen mennessä.

    Tänään kannoin noin 1,5 tuntia putkeen (olisko poika 11kg) ja hyvin meni, vaikka selkä, niska ja hartiat on ihan jumissa. Toppauksena on vaahtomuovia (n. 1 cm paksuista) ja levyvanua kaksi kerrosta.

    VastaaPoista
  13. Wau, hieno ja ilmeisesti toimiva systeemi!
    Ohje kiinnostaa ehdottomasti, nimittäin tarvitsisin tolle 1,5v. pojalle kantorepun, jotta päästäis enempi harrastelemaan juttuja noiden kahden koululaisen kanssa ja pienin kulkisi mukana. :)
    Itse en oo vaan jaksanut/ehtinyt alkaa suunnittelemaan moista projektia... :)

    VastaaPoista
  14. Jooo! ohje/kaava kiinnostaa kovin! Todella hieno reppu!

    VastaaPoista
  15. Ihana reppu, ohjetta kaipaisin minäkin :)
    Tupuna

    VastaaPoista