torstai 1. heinäkuuta 2010

Veden pinta kimmeltää ja sen pinnan alle jää


Maippu ihastui Samu ja Salla -ohjelman merenneitoihin. Synttäreiden alla hän sai idean toivoa sellaista synttärilahjaksi. Kaupasta ei ainakaan siihen hätään Samu ja Salla merenneitoa löytynyt, joten amigurumi-innostuksen myötä Henni päätti kokeilla merenneidon virkkaamista. Mukavasti onnistui ensimmäinen amigurumi. Maippu ainakin oli taas kerran innoissaan ja tyytyväinen lopputulokseen. Taitaa tästä merenneidosta tunnistaa Lauren Childin piirroshahmot?







Maipun serkkupoika on innostunut kovasti merenalaisesta maailmasta ja hänelle valmistui nimpparilahjaksi mustekala RoboTrishin mustekala-amigurumin ohjetta soveltaen. Henni teki mustekalasta pienemmän, maksaläiskät jäivät pois, väritys vähän muuttui, lonkeroita on eri pituisia ja silmät on vähän eri tavoin kiinnitetty. Ohjeessa hyvä vinkki muidenkin amigurumeiden aloitukseen oli magic ring. Aika paljon saa aikaa kulumaan näiden näpertelyyn, mutta on se myös hauskaa ja palkitsevaa hommaa.

6 kommenttia:

  1. Voi kun ihania! Tunnistin heti Lauren Childin tyylin tuosta merenneidosta. :D Meidän Anni varmaan arvostaisi amigurumi-Samua ja Sallaa (ja Tuikku-kissaa)... josko sitä itsekin saisi tässä makoillessa jotain aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. :) Meilläkin tuli lisätoive amigurumi-Samusta ja Sallasta. Niin ja lisäksi pitäisi tehdä merenneidolle merinekkuja eli kalapuikkoja.

    VastaaPoista
  3. Nää on kyllä hienoja! Monitaitureita kyllä ootte, siskokset. Vaan mahtanevat vaatia liikaa kärsivällisyyttä, jotta uskaltaisi edes laittaa omalle opeteltavien listalle...

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavat amigurumit tai amigumurit niin kuin P usein sanoo :) Toi mustekalan väri on tosi herkullinen!

    Milläs periaatteella teit ton merenneidon päänmuodon? Itse oon nyt yrittänyt Sallaa tehdä, mut pää on vähän hakusassa vielä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Näitä on mielestäni aikasta helppo virkata, kun voi kokeilla ja purkaa ja taas kokeilla eli harjoittelemaan vaan.

    Hanna: Merenneidon pää tuli vähän vahingossa aika täydellinen eli tein vähän epäsymmetrisesti lisäyksiä ja pää alkoikin näyttää sitten hyvältä. Voin katsoa tarkemmin ja kirjoittaa ylös vaikka jonkinmoista ohjetta, kun Maippu saapuu amigurumeineen mummolareissultaan kotiin.

    Mustekalassa oleva oranssi lanka on yli 10 vuotta vanhaa enkä muista merkkiä. Virkkasin joskus footbageja ja siihen tarkoitukseen olen langan silloin ostanut. Persikkainen lanka on puolestaan Elinan kirpparilöytö.

    VastaaPoista
  6. Ihania! On tunnistettava hahmo! Ihan ilmetty!:)

    VastaaPoista